Maiju miettii Hardingia

Harding aloittaa artikkelinsa kysymällä, onko olemassa erityinen feministinen metodi ja vastaa itse saman tien kysymykseen, että ei ole (eikä Hardingin mukaan pitäisikään olla). Itse jäin pohtimaan kysymystä siitä, että jos ei ole erityistä feminististä metodia, mikä sitten tekee feministisestä tutkimuksesta erityistä/ mitä feministitutkijat tekevät ja kuinka Hardingin (s. 29-31) esille tuomat feministiselle tutkimukselle kolme ominaista piirrettä tulee huomioiduksi omassa tutkimuksessani.

Itselleni feministisen tutkimuksen erityisyys/ ominaisuus tiivistyy ajatuksessa, että on eri asia ottaa sukupuoli tutkimuksen kohteeksi kuin esittää aineistolle feministisiä kysymyksiä. Näin ollen sukupuolen kriittinen tarkastelu ja sukupuolisensitiivinen itsereflektio määrittelevät feminististä tutkimusta mutta naisten kokemusten ottaminen tutkimuksen lähtökohdaksi ei näkemykseni mukaan välttämättä tee tutkimuksesta feminististä. Itse vierastan aiempien vuosikymmenten feministisen-/naistutkimuksen (?) ”naiserityistä” lähestymistapaa. Kuten Harding (s.32) kirjoittaa, osaa feminististä tutkimuksesta on leimannut yleistäminen, jonka ymmärrän tarkoittavan myös essentialistista sukupuolikäsitystä. Esimerkiksi artikkelissakin mainitun Katherine MacKinnonin radikaalifeministiset näkemykset sukupuolista ja seksuaalisuudesta ovat sellaisia joihin en itse sitoudu.

Harding (s.32) määrittelee feminismin olevan perimmiltään naisten emansipaatiota ajava moraalinen ja poliittinen liike. Poliittisuus on olennainen osa niin yleistä kuin omaanikin feminististä tutkimusta. Ymmärrän feministisen tutkimuksen poliittisuuden tarkoittavan sitä, kuinka tutkimuksissa ei ainoastaan osoiteta ja todenneta jotakin, vaan pyritään samalla myös luomaan toimintavalmiuksia sekä aktiivisesti muuttamaan vallitsevaa tilannetta.
Mitä feministisen tutkimuksen moraalisuus sitten tarkoittaa? Onko kyse siitä, että on oikein, että naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa ja, että feministinen tutkimus tuo tasa-arvoon liittyviä epäkohtia esille, vai jostain nimenomaan feministisiä naisia kuvaavasta moraalisuudesta? Itselleni ajatus feministisen tutkimuksen moraalisuudesta kuulostaa hieman epäilyttävältä mutta ehkäpä tämä johtuu siitä kontekstista (feministiset seksuaalisuus- ja pornokeskustelut) joissa olen ajatukseen aiemmin törmännyt. Erityisesti minua mietityttää millainen olisi feministisen metodin ja feminismin moraalisuuden välinen suhde; millaista ”moraalista tietoa” kyseisellä metodilla tuotettaisiin? Ehkäpä tästä voidaan puhua lisää kurssilla.

Itsereflektiosta vielä sen verran, että tutkijan tuominen mukaan tutkimukseen lienee yleisempää nykyisin kuin 20 vuotta sitten. Tämän ei myöskään nähdä vähentävän tutkimuksen ”arvoa”, vaikka edelleenkin naistutkimusta kritisoidaan (ja tahallaan väärinymmärretään) sen tavasta korostaa tutkijan sisäänkirjoittamista tutkimukseen. Kuten Harding (s. 31) kirjoittaa, sukupuolisensitiivinen itsereflektio ei tarkoita pitkällistä itsetutkisteluosuutta tutkimuksen alussa. Feministisille seksuaalisuus- ja pornotutkijoille tutkijan asema suhteessa tutkimuskohteeseen on monella tapaa myös hyvin ongelmallinen ja esimerkiksi feminististen pornotutkijoiden keskuudesta puhutaan siitä, millainen ”valta” pornolla on kiihottaa pornokriittisiäkin tutkijoita ja mitä merkitystä tällä on tutkimuksen tulkintoihin ja tuloksiin.