Riitta vastaa kysymyksiin Ramazanoglu&Hollandin artikkelista

Katselemme maailmaa kaikki eri näkökulmista. Ei ole olemassa mitään jaettuja tietämisen tapoja eikä kaiken kattavia perusteita arvioida tai verrata erilaisia kokemuksia, saati valita niistä yhtä "oikeaa". Kenenkään kokemus ei voi toimia yleisenä totuutena, sillä kerrottu kokemus on läpeensä subjektiivisesti tulkittua.

Pääsemme tapahtumiin käsiksi vain moninaisten arvostusten ja tulkintojen lävitse. Kokemukseemme erilaisista tapahtumista vaikuttaa esimerkiksi se sosiaalinen konteksti (suhteet, rakenteet, instituutiot, niiden risteilyt), jossa tapahtumat ilmenevät. Erilaiset ruumiit kokevat tilanteet eri tavoin. Erilaiset ruumiin tilat liittyvät suoraan kokemiimme tunteisiin. Erilaiset käsitteet ja käsitykset (teoria, tapa puhua) avaavat uudenlaisen ikkunan aiempiin kokemuksiin ja tuntemuksiin ja niiden uudelleenjärjestelyyn. Kokemukset ja tuntemukset voivat muuttaa tapahtumien uudelleennimeämisen kautta kokonaan luonnettaan. Uudet käsitteet voivat paljastaa vaietun asian.

Kokemus on moninainen ja monenlainen ja osittain luoksepääsemätön. On kuitenkin parempi yrittää reflektoida kokemuksen olemassaolon ehtoja kuin jättää se tekemättä. Pyrkimys tiedon rajojen tiedostamiseen on lähempänä "totuutta" kuin niiden huomiotta jättäminen tai teeskentely ettei niitä ole. Meidän on pyrittävä kohti omien ja toisten arvostuksia, arvorakennelmien perusteita ja kokemusten konteksteja. Kokemuksen vakavasti ottaminen tarkoittaa Ramazanolgun ja Hollandin mukaan sitä, että huomioi, tiedostaa ja ottaa vastuuta omista valtasuhteisiin kietoutumisistaan sekä hyväksyy sen, että toisten kokemukset voivat asettua ristiriitaan itse hyväksymämme asioiden "oikean laidan" kanssa. Tulkitsemalla erilaisia kokemuksia meillä on mahdollisuus rakennella teorioita sukupuolittuneesta sosiaalisesta olemisesta. Niiden avulla on mahdollista järkeistää erilaisten kokemusten samankaltaisuuksia ja niiden välisiä eroja.

Olen graduani varten haastattelemassa ammattikoululaisia, joista suurin osa tai kaikki tulevat todennäköisesti olemaan miespuolisia. Eräs nuorisotutkija sanoi, että sen ikäiset miehet vain "murahtelevat" tutkimushaastatteluissa.

Itse haastattelutilanne, minun ja haastateltavien välinen ikä-, sukupuoli- sekä jopa eräänlainen "kulttuuriero" tilanteen konteksteina taatusti vaikuttavat siihen, millaista aineistoa tulen saamaan. Ei ole selvää miten minun pitäisi kysymykseni asettaa, jotta haastateltavat saisivat niistä kiinni ja ne tavoittaisivat heitä koskettavan kokemusmaailman, saati inspiroisivat heitä avautumaan kokemuksistaan. He eivät voi tietää mitä minä en tiedä ja mitkä asiat minulle pitäisi kertoa.

Olen miettinyt, millä herättäisin haastateltavien kiinnostuksen kertoa kokemuksistaan ja elämästään, miten heille olisi mielekästä jakaa kokemuksensa ja miten pääsisin heille merkityksellisten asioiden luo. Toivoisin, etten ainakaan onnistuisi heti alussa tappamaan heidän mielenkiintoaan kertoa minulle omista asioistaan. Olen yhtenä vaihtoehtona miettinyt, avaisiko vertaisten läsnäolo, eli pari- tai ryhmätilanne, paremmin haastateltavien kokemus- ja tarinahanoja.