Kati Ramanazanoglun ja Hollandin artikkelista
Yhdyn artikkelissa esitettyyn käsitykseen siitä, ettei ole olemassa universaalia kokemusta, eikä kokemusta voi yleistää, silti kokemusten kerääminen ja analysointi esimerkiksi haastatteluaineistoista kertoo paljon todellisemmin maailmasta, jossa elämme kuin kokemusten jättäminen kokonaan huomiotta. Erityisesti arjen kokemus on ollut kiinnostuksen kohteena feministisessä tutkimuksessa. sillä naiset ovat toimineet pääosin ja toimivat edelleenkin paljon arjen alueilla, kotona ja perinteiden säilyttäjnä. Perinteen tutkimuksessa mielestäni kokemus myös on pääosassa mutta kokemus on keskittynyt miesinformantteihin ja naisten tuottamaa kokemuksellista tietoa on väheksytty. Oma käsitykseni kokemuksesta on lähinnä ruumiillinen tunne tai jonkin asian tekemisestä jäänyt muistikuva.
Itseäni kiinnosti kuinka kokemuksen nimeäminen vaikuttaa kokemuksen luonteeseen ja ennen kaikkea lisää tietoisuutta siitä, että jonkin tietyn asian kokeminen ei ole vain yksilöllistä. Kokemuksessa on kyse myös siitä miten se merkityksellistetään. Käsite perheväkivalta on meidän aikanamme ja omassa kulttuurissamme tuttu mutta niin ei ole ollut aina eikä perheväkivallasta puhuta tai sitä ei välttämättä merkityksellistetä kaikissa kulttuureissa. Suomessakin on varsin myöhään (1994) tullut laki jonka mukaan avioliitossa tehty raiskaus tai yhdyntään pakottaminen on myös rikos. Lain voimaan astuminen ja aviossa tehdyn raiskauksen nimeäminen perheväkivallan piiriin saattoi auttaa monia (lähinnä naisia) käsittelemään kokemaansa häpeää ja pelkoa, ei vain yksilöllisenä kokemuksena vaan myös toisien kokemuksina.
Kokemuksella on osansa myös tutkijan positioitumisessa tutkimukseensa ja itsereflektiossa. Tutkijan tulisi tarkastella itseään tutkimaansa ilmiötä tai ryhmää vasten ja mahdollisesti nähdä se millaisiin kategorioihin hänet voidaan asettaa. Yhteinen kokemus tutkittavan ryhmän ja tutkijan välillä on myös mahdollistanut monissa tapauksissa sisäpiiriin pääsemisen ja jopa murtanut sukupuolen asettamia tutkimusrajoja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei - "yhteinen kokemus tutkittavan ryhmän ja tutkijan välillä on mahdollistanut sisäpiiriin pääsemisen" - varmaan on ainakin etnogrifisessa tutkimusperinteessä (A dal Lago). Tässähän on myös sellainen näkökohta, että liian kauan liian lähellä olo sokeuttaa tutkijan silmät, sulkee havainnot ja tukkii korvat. Tämän välttämäiseksi omassa tutkimuksessani, pyrin rakentamaan teoreettisen suhteen naisena olemisen määrittelyyn, jotta voin nähdä "kauempaa", mitä ja millaisia kokemuksia yksinelävillä naisila on elämässään ilman parisuhdetta - miten elämä menee (onnistuu).
VastaaPoista