Rita Hardingista

Sandra Harding käsittelee artikkelissaan feminististä tutkimusmetodia; sitä, onko kyseistä tutkimusmetodia ylipäätään olemassa, onko sen olemassaoloa perusteltu ja jos sellainen on, onko sitä syytä käyttää. Harding sanoutuu tästä tutkimusmetodista irti oikeastaan jo johdantokappaleessa.

Harding käsittelee feminististä tutkimusmetodia vastavoimana tieteelliselle tutkimusmetodille jonka ymmärretään olevan mieskeskeistä ja muiden kuin luonnontieteiden tutkimuksessa keinoiltaan vajavaista. Keinojen vajavaisuuden lisäksi Harding listaa tieteelliselle metodille useita perisyntejä.

Ensiksi hän puuttuu tietyn tieteellisen yhteisön metodifetissiin. Tieteellinen metodi nähdään useiden alojen tutkimuksessa niin tärkeänä että metodi määrittelee pitkälti tutkimuksen tekoprosessin. Ymmärrettävää onkin, että luonnontieteellisen yhteisön sanoutuessa irti keskiaikaisten teologien maailmankuvasta, muodostuvat myös alan pioneerien kuten Galileon ja Newtonin käyttämät menetelmät heidän jälkeensä tulevien työn kulmakiviksi.

Usein sorrutaan siihen, että valitaan tutkimuskohteet sen mukaan, ovatko ne sovitettavissa metodin määrittelemään muottiin jolloin samalla uhrataan tärkeitä tutkimustuloksia ja lisääntynyttä kokonaisvaltaista ymmärrystä tutkittavasta asiasta. Esimerkkinä tästä Harding mainitsee psykologian tutkimuksen, joka viimeisen vajaan vuosisadan aikana on vaihtanut käytettävää virallista tutkimusmetodia useasti vain saavuttaakseen uskottavan aseman tuoreena tulokkaana tieteenteon kentässä. Tieteenhistorioitsijat allekirjoittavat lisäksi väitteen, että muidenkin uusien tutkimusalojen pakkomielle uskottavuuden saavuttamiseen on johtanut siihen, että ne takertuvat tieteelliseen metodiin toinen toistaan tinkimättömämmin jolloin tutkimustuloksista tulee väistämättä huteria.

Toisaalta nousevat vaihtoehtoiset tutkimustavat jättävät tuoreiden tieteenalojen edustajat kuten biologit ja yhteiskuntatieteilijät pohtimaan sitä, kuinka heidän oikein pitäisi tutkimusta tehdä. Ongelmaksi muodostuu edelleen, varsinkin feminismille vihamielisten tahojen suunnalta, että virallisesta tieteellisistä tutkimusmetodeista poikkeava tutkimus nähdään väistämättä epätieteellisenä.

Johtuuko kaikesta edellä mainitusta, että tästä päättelyketjusta on nähtävissä vähintään jälkiä myös feministien ajatuksissa. Onko tarve saada omalle tutkimukselleen uskottavuutta suurten rinnalla uhraamalla tuloksista tutkimuksen kannalta tärkeitä seikkoja?