Maiju miettii Ramazanoglua & Hollandia

Feministiäitini on sanonut minulle monta kertaa miten onnekkaassa ja hyvässä asemassa olen, kun olen voinut opiskella feminististä teoriaa. Aiemmat feministisukupolvet ovat kokeneet asioita (sukupuolista ja seksuaalista epätasa-arvoa, häirintää, asenteita, arvoja, tapoja jne.), jotka he ovat kokeneet epäoikeudenmukaisiksi mutta, jotka ovat olleet vain kokemuksia, tai tuntuneet jopa siltä, että ne ovat vain yksilöllisiä ja henkilökohtaisia kokemuksia.

Kokemuksen ja teoreettisen suhde onkin tässä mielessä varsin mielenkiintoinen. Akateemisessa feministisessä ajattelussa kokemus on nähty tiedon lähteenä (s. 383) vaikka tätä saatetaan muilla tieteenaloilla pitää ongelmallisena. Kokemuksella ja teorialla voidaankin sanoa olevan kaksisuuntainen suhde; teoria auttaa ymmärtämään kokemusta ja kokemukset puolestaan auttavat ymmärtämään teoriaa (s. 390).

Mitä kokemus sitten on, on hankalampi kysymys. Kirjoittajat erittelevät erilaisia ”kokemuksia” (s. 383-386), joka selvensi ainakin kokemuksen –kokemuksien välistä eroa. Hardingin esittämä ajatus siitä, että naisten kokemusten mukaan ottaminen on yksi feministisen tutkimuksen lähtökohtia, asettuu Ramazanoglun & Hollandin artikkelissa varsin toisenlaiseen valoon. Mikä on naisten kokemus, jos ja kun naiset eivät ole yksi kategoria?

Raiskausesimerkillä kirjoittajat tuovat käsittääkseni esille, että on olemassa naisia yhdistäviä kokemuksia (vaikka raiskaus voi tietenkin kohdistua myös mieheen). Toisaalta ainakin itse jumiuduin siihen kielen etuoikeutta ajavaan lähtökohtaan, että raiskaus on ilmiö, jota tuotetaan jatkuvasti erilaisen kielenkäytön avulla. Raiskauksen määritteleminen on yhteydessä sen määritelmään (kuten tulee esille s. 389, jossa kirjoittajat kertovat naisista, jotka eivät määritelleet vastentahtoista vaginapenetraatiota raiskaukseksi, vaikka varmaankin tietävät sellaisen käsitteen/ilmiön kuin raiskaus. Tämä siksi, etteivät he kokeneet tapahtumaa raiskaukseksi).