Tosi mielenkiintoiset kysymykset Tuijalta, kiitos. Kokemus lienee sen vuoksi tärkeä lähtökohta feministisessä tutkimuksessa, kun huomattiin feministienkin olevan tietäviä subjekteja, joskin sosiaalisesti ja diskursiivisesti tuotettuina (subjekteina). Feministit katselevat vaihtelevista ja erilaisista sosialisista, kulttuurisista ja poliittisista paikoista (asemista) eli sanoisin, että tulokulma jonkin tiedon tuottamiseen on aivan erilainen kuin maskuliinisilla subjekteilla. Joka tapauksessa mitään ongelmatonta ja yhteisesti jaettua tapaa tietämiseen sinänsä/tiedontuottamiseen ei ole olemassa. Ei ole myöskään mitään yleistä perusteita, joilla voitaisiin tuomita erilaisia kokemuksia.
Kun kokemus otetaan lähtökohdaksi (kuten minulla on tarkoitus omassa tutkimuksessani tehdä), siitä seuraa ainakin kahden typpisiä ongelmia: ensinnäkin "nainen" ei ole mitenkään yksinkertaisesti luonnollinen kategoria. Tästä seuraa, että määritellessäni "naista" astun poliittisten kamppailujen kentälle, jolla on mahdollisuus tuhota kaikki väitteet feministisen tietämisen erikoislaadusta; siis ne väiteet, jotka ovat ominaista feministiselle tietämiselle.
Toiseksi nousee ongelma feministisen tiedon kritiikistä; kaikki mitä ylipäätään voimme arvioida on se, kuinka tieto on tuotettu ja saatu vaikuttavaksi. Onneksi kuitenkin näihin haasteisiin on tuotettu vahvoja argumentteja, joiden turvin voidaan ihmisten kokemuksia käyttää tutkimuksen lähtökohtana.
Kokemus voisi siis viitata löyhästi ja maalaisjärjellä ajatellen meidän omaan käsitykseemme sosiaalisesta olemassaolostamme. Kokemuksemme siis kiinnittää meidät maailmassa olemisemme tapaan. Kuinka sitten ihmiset kokevat elämänsä riippuu heidän monien kokemustensa keskinäisistä suhteiden tasoista, jotka puolestaan ovat yhteydessä toisiinsa. Näitä tasoja voidaan analyytisesti erottaa ainakin kolme sen mukan mitä oikeastaan meille tapahtuu: 1) ihmisellä on jostakin kokemus tai sitten ei ole (polkeeko maamiinaan ja selviytyy tai ei selviydy; ei ole koskan polkaissut maamiinaan; ei ole koskaan sattunut löytämään maamiinaa). 2) ihmisellä on kokemus samasta asiasta yhä uudestaan ja uudestaan (olla musta valkoisten hallitsemassa yhteiskunnassa) tai ei ole koskaan olut tätä kokemusta (olla valkoinen valkoisen hallitsemassa yhteiskunnassa); työskennellä siivoojana tai työllistää siivooja.
3) ihmisellä on erilaiset (tai omalaatuiset) olemassaolon aineelliset ehdot. On olemassa huomattavia muunnelmia naisena olemisen odotuksista, hedelmällisyydestä, äitien kuolleisuudesta, jotka kaikki ovat tulleet tuotetuiksi kapitalismin kehittyessä epätasaisesti ja valtiomuunnoksissa ja eri maiden yhteiskunnissa.
Koska minulla on tutkimusaiheena yksinelävän naisen kokemus "patriarkaatin läpitunkeamassa" , edellä luetellut Ramazonoglun ja Hollandin tarkat havainnot "naisen" (olla nainen patriarkaatin hallitsemassa yhteiskunnassa) määrittelyn problematiikasta ja kokemuksen tasoista täytyy minun tarkoin miettiä ja avata. Myös sitä olen pohtinut, että minulla tulisi olla määriteltynä missä suhteessa kokemuksia tutkin eli kokemus suhteessa johonkin. Ajattelen, että on olemassa mahdollisuus määritellä nainen ei-suhteessa mieheen, siis ei toiseksi vaan olemassa olevana subjektina sinänsä. Subjektina, joka ei osallistu reproduktioon (siitä en ole kiinnostunut, että miksi ei osallistu) ja mitä siitä seuraa omassa elämässä ja työssä. Ajatuksenani on rakentaa sellainen teoreettinen kehys tutkimukselleni, jossa väitän teoreettisen toisen maailman mahdollisuuden kautta (=ei parkaatti) yksinelävän naisen voivan elää täyttä elämää, kokea täyttä onnea ja toteuttaa elämäntehtäväänsä toisin mahdollisin tavoin ja keinoin (mihin on patriarkaatissa toteuttu), eikä se elämä ole mitenkään kummallista tai epäelämää (josta erilaiset stereotypiat vahvasti päin vastaista väittävät mm. Mäkisen tutkimus 2008) .
Jotenkin alkoi näyttämään, että kaikki on vielä auki minun jutussa, sen olen toki päättänyt, että tutkimukseni rajoittuu Suomeen ja informanttien ikähaarukka on 45-65 vuotta. Vähän kökkösesti tämä keskustelu osaltani alkaa, korjannette väärinymmärrykseni tässä ajanmittaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Liisi paisuttelee ongelmaa lisää. Tieteellisen tiedon tuottamisessa on totuttu ajattelemaan ainoaksi todeksi, että vain sellainen uskomus, joka on hyvin perusteltu, hyväksytään (tosi) tiedoksi. Tästä seuraa, että voin väittää tuottavani tieteellistä tietoa kontekstissa, joka on aiemmin määrittynyt tavanomaiseksi tieteenteon "alustaksi" eli tiedeyhteisö ja että tuotan tiedon niillä menetelmillä, jotka ovat aiemmin hyväksytty (ja koetelty valideiksi) tieteen tekemisen menetelmiksi ja että tulen laatimillani argumenteilla (jotka perustuvat aiemmin tieteessä koeteltuihin argumentteihin ja niiden yhdistelmiin) saamaan hyväksynnän aikanaan järjestettävässä väitöstilaisuudessa sille mitä väitän todeksi ja oikeaksi.
VastaaPoistaNäyttää siltä, että edessä on siis "task impossible", koska en metodologisesti tai epistemologisesti yhdy "haudankaivajien joukkoon siirtelemään luita haudasta toiseen". (Tässä näkyy minun suhde patriarkaismin tai muun hallitsevan -ismin (tai miksi sitä voisi sanoa) tuottamaan tietoon. Ja näistä asenteista minun pitäisi vapautua, etten sorru politikointiin, josta seuraa ensin struggle ja sitten minulle "vakavasti otettavana tieteentekijänä" katastrofi.)
Lohdutuksenani on, että ensinnäkin on tieteellistä tietoa siitä, että muunlaisia maailmoja on olemassa. Nämä ovat elinkelpoisia. Miksi ei voisi siis kokemus olla eletty tässä toisessa maailmassa, jolloin käsitys myös erilaisten mentaalisten maailmojen olemassa olosta tässä maailmassa ja siten myös tieteessä on totta. Näin tulisi mahdolliseksi se, että feministinen tietäminen ja siihen lähtökohtaisesti liittyvät kokemuksiin perustuvat tiedontuottamisen tavat ovat yhtä valideja menetelmällisesti tuottamaan tieteellistä tietoa, kuin aiemmin päteviksi, tosiksi, koetelluiksi ja mitä kaikkia superlatiiveja tulikaan käyttää, jotta se hvyäksytään tieteelliseksi.
Yht'äkkiä pälähti päähäni myös ajatus, että nykyinen tiede ikäänkuin tehdään ja tuotetaan Foucaultin rakentamassa panoptikonissa. Ajatella, sehän on tosi rampauttava jopa kuolemaan johtava systeemi. Tuosta systeemistä pyristelen vapauteen, joka olisi myös tieteellistä vapautta tuottaa tietoa femisnistisin menetelmin tässä ajassa, paikassa ja siten tässä maailmassa. Edellisen viestini loppun tarkoittamani lause kuuluu: korjannette mahdolliset väärinymmärrykseni tässä ajanmittaan, on edelleen voimassa.
Hienoa pohdintaa, Liisi! Tosi hyvä, että käytät artikkelin herättämiä ajatuksia oman työsi reflektointiin!
VastaaPoista