Sukupuolistereotypiat sähköpostihuumorissa
Jari Aro ja Harri Sarpavaara tarkastelevat sukupuolistereotypioiden rakentumista artikkelissaan ”Sukupuolistereotypiat sähköpostihuumorissa”. Aineisto on analysoitu sisältöanalyysin ja lähiluvun keinoin. Sukupuolistereotypiat ovat Aron ja Sarpavaaran mukaan uskomuksia siitä, millaisia miehet ja naiset ovat. Ne sisältävät tietoa miesten ja naisten ulkoisesta olemuksesta, asenteista, kiinnostuksen kohteista jne. Ne ilmaisevat myös kulttuurin tarjoamia yleisesti hyväksyttyjä naisten ja miesten ominaisuuksia. Artikkelin lähtökohtana on ajatus siitä, että sukupuoliaiheisia vitsejä analysoimalla voivat Aro ja Sarpavaara kartoittaa tämänhetkiset käytössä olevat stereotyyppiset tavat ajatella sukupuolten ominaisuuksia. Miesten ja naisten välisiä suhteita käsittelevät vitsit korostavat miesten ja naisten keskinäisiä eroja. Sukupuoliaiheisen huumorin yksi keskeinen teema on sukupuolten välinen ristiriita ja kamppailu vallankäytöstä heteroseksuaalisissa parisuhteissa.
Mieheyttä ja naiseutta määrittelevien stereotypioiden rakentumista tarkasteltiin etsimällä aluksi vitseistä esioletuksia naisista ja miehistä. Analyysin toisessa vaiheessa näitä esioletuksia jäsennettiin niissä esiintyvien teemojen mukaan kuten ruumiillisuus, verbaalisuus, kypsyys ja valta.
Seuraavaksi näihin teemoihin sijoitettiin vitsien nais- ja miesrepresentaatiot. Tällöin tuli esille, että vitseissä stereotypioiden rakentuminen noudattaa pitkälti sukupuolijärjestelmän logiikkaa, jossa naiseus ja mieheys määrittelevät vastavuoroisesti toisensa: naiseus on sitä mitä mieheys ei ole ja päinvastoin. Ylipäätään aineiston sukupuolia kuvaava huumori esittää naisten ja miesten maailmat keskenään erillisiksi ja vastakkaisiksi. Vitseissä sukupuolet sijoitetaan binäärisesti ulottuvuuksien
vastapäihin. Esimerkiksi jos nainen kuvataan viisaana, mies esitetään tyhmänä. Usein sukupuolten välinen suhde esitetään valtasuhteena, kamppailuna vallasta, jossa oman sukupuolen valta-asemaa pyritään pönkittämään nöyryyttämällä toista. Tällöinkin sukupuolet sijoittuvat ulottuvuuksien päihin symmetrisesti siten, että vallan käyttäjänä voi esiintyä sekä mies että nainen, samoin kuin
vallan käytön kohteena voi olla kumpikin sukupuoli. Symmetria ilmenee myös niin, että sekä nainen että mies voidaan esittää heikon itsetunnon omaavana henkilönä tai esimerkiksi niin, että sekä naisen että miehen ruumis esitetään groteskissa valossa. Symmetrisiä suhteita edustavat siis kauneutta ja rumuutta käsittelevät vitsit, näkökulmasta riippuen. Epäsymmetrisissä kuvauksissa puolestaan toistuu malli, jossa nainen esitetään monimutkaisena ja mies yksinkertaisena, mutta toisinpäin olevaa asetelmaa ei vitseistä löydy. Riippumatta siitä, kumpi sukupuoli näissä vitseissä asetetaan naurun kohteeksi, niissä esitetään varsin yhtenäisellä tavalla käsitys, että miesten olemusta leimaa yksinkertaisuus ja naisten monimutkaisuus.
Miehen ja naisen välistä suhdetta leimaa heteroseksuaalisuus. Se ja ilkeys toista sukupuolta kohtaan
ovat asioita, jotka näissä vitseissä selkeimmin yhdistävät naisia ja miehiä. Kaiken muun suhteen
he näyttäytyvät enemmän tai vähemmän toistensa vastakohtina. Epäsymmetrinen monimutkaisuus-yksinkertaisuus -asetelma on voimakkaasti läsnä seksuaalisuuden representaatioissa. Vitsien sukupuolikuvastossa miehet suhtautuvat seksiin suorasukaisena ja primitiivisenä toimintana, josta puuttuu sensitiivisyys. Miehille seksi on jotain, jota saadaan. Naisille se on jotain, jota harjoitetaan yhdessä ja johon liittyvät vahvasti tunteet.
Vaikka sähköpostissa kiertävät vitsit ovat monella tapaa toisenlaisia kulttuurisia tekstejä kuin 1800-luvun sivistyneistön tuottama kirjallisuus, sukupuolistereotypioiden näkökulmasta niillä on yhtymäkohtia, jotka osaltaan kertovat stereotypioiden sitkeydestä kulttuurisina jäsennystapoina. Perusasetelma rakentuu myös nykyajan sukupuoliaiheisissa vitseissä vahvan polariteettiajattelun varaan: mieheys ja naiseus näyttäytyvät vastakohtaisuuksina, jyrkästi erilaisina todellisuuksina.
Vitsien sukupuolikuvasto ylläpitää mielikuvaa naisista hienoviritteisempinä ja enemmän emotionaalisesti orientoituneina olentoina. Tässä kuvastossa, kuten menneen vuosisadan teksteissä, miehet näyttäytyvät karkean kulmikkaina. [1]
Lähteet:
1 Aro, Jari ja Sarpavaara, Harri: Sukupuolistereotypiat sähköpostihuumorissa. Artikkeli lehdestä Sosiologia, 2007 s. 191-203
tiistai 7. huhtikuuta 2009
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Niinan artikkeliesittely
Irigarayn ihmetyksestä
Valitsin artikkeliesittelyni kohteeksi Luce Irigarayn ”Ihmettely – Luento Descartesista, Mielenliikutukset, arrtikla 53” (Irigarayn teoksesta ”Sukupuolieron etiikka”, Gaudeamus Kirja 1996 [1984])
Selvä asia on, että artikkeli ei ehkä heti tuo mieleen metodologisia kysymyksiä, mutta ajattelen, että artikkelin pääteemaa – ihmettelyä – voidaan ajatella eräänlaisena metodina, koska sillä on kuitenkin tässä (selkeä) päämääränsä eli uudenlaisen sukupuolieron etiikan löytäminen, uudenlainen tapa kohdata toinen. Ja miksipä ei ihmettelyä (tai Heinämaalaisittain ihmetystä) voisi käyttää metodina muissakin tutkimuksissa tai pyrkimyksissä. Itse asiassa se muistuttaa jonkinverran fenomenologista metodia, johon liittyy olennaisesti pidättäytyminen ns. luonnollisesta asenteesta. Paremmin sitä voisi kuitenkin tässä yhteydessä kuvata esimerkiksi pidättäytymisenä ennakkoluuloista ja kaikesta totunnaisesta, pyrkimyksenään antaa tilaa ilmiölle ilman että sitä heti aletaan sorkkimaan. Irigarayn ihmettely kuitenkin poikkeaa fenomenologiasta ainakin yhdellä perustavalla tavalla: se ei halua rakentua minkäänlaiseksi oppijärjestelmäksi.
Irigarayn tyyli kirjoittaa on paikoin hyvin kaunokirjallinen, runollinen ja rönsyilevä, siksi on usein vaikea tulkita hänen sanomaansa. Tyyli kuitenkin myös palvelee hänen tarkoitustaan. Esimerkiksi Irigarayn metsästämä ihmetys on varsin vaikea käsittää ilman runollisten keinojen hyödyntämistä. Hänen tapansa kirjoittaa on paikoin myös keskusteleva ja tulkitseva. Tärkeitä metodologisia keinoja nekin.
…
Irigarayn mukaan ”kahtiajako luonnontieteiden ja filosofisen ajattelun välillä on varmasti uhka itse ajattelulle”, sillä se pirstoo meitä ja maailmaa. Oletan, että Lucen ajattelussa luonnontieteiden ja filosofian jako ja niiden synnyttämä uhka tulee ymmärtää laajemmin. Esimerkiksi tieteen kehitys ja kulttuurien muuttuminen, ”Jumalan kuolema” (Irigarayn artikkelista löytyy myös viittauksia Nietzscheen), perinteiden katoaminen ja kaikki se, on vienyt ihmisten elämästä jotakin tärkeää pois – tai johtanut siihen, mitä nyt kutsutaan postmoderniksi. Toinen tulkintavaihtoehto on, että luonnontieteet ja filosofia, molemmat voivat liittyä ruumiiseen, mieleen ja kaikkeen henkilökohtaiseen ja koskettaa maailmassa-olemistamme tavalla, joka todella luo pirstoutuneisuutta. Nykyään ei mistään olla samaa mieltä: luonnontiede ja filosofia (jonka Irigaray käsittää ehkä enimmin omaksi tavakseen tehdä ’psykoanalyyttista filosofiaa’) ovat monissa tai pikemminkin kaikissa kysymyksissä vastakkaisia. Ihmisen olemassaoloa ei hahmoteta enää kokonaisuutena. Kolmas tulkinta on yksinkertaisin, mutta ehkä osuvin: Irigaray tahtoo purkaa perinteisiä vastakkainasetteluja, jolloin vastakkainasettelut yleensäkin, ovat niitä uhkia.
Irigaray kysyy: voisiko ihmettely poistaa tämän uhan (ja sen aiheuttaman vääränlaisen sukupuolieron etiikan)? Sukupuolieron uudelleenarviointi vaatii pysähtymistä ja tilan antamista itsen ja toisen välille. Tätä uudenlaista ihmetyksen avaamaa (tai itse ihmetystä?) Irigaray luonnetii luonteeltaan neitseelliseksi, ambivalentiksi välitilaksi, luotaantyöntäväksi ja luokseenpyytäväksi tilaksi tai tunteeksi, jossa toista ei ole vielä arvioitu ja määritelty (kuka, mikä, hyvä, paha jne.) Irigarayn tavoittelema sukupuoliero on ”ero, joka ei synnytä haavaa, odotuksia tai muistoja. Siinä ei ole epätoivoa eikä itseensä sulkeutumista.” Ihmettely on maailman ja subjektin välinen vapauden alue, kuten Irigaray kirjoittaa.
Irigarayn ihmettelyn alku ja juuri löytyy Descartesin Mielenliikutuksista, arktiklasta 53, josta artikkelissa esitetään paikoin myös suoria sitaatteja. Descartes määrittelee ihmetyksen ensimmäiseksi (perimmäiseksi?) mielenliikutukseksi tai tunteeksi, koska sillä ei ole vastakohtaa toisin kuin useimmilla muilla mielenliikutuksilla (esim. ilo – suru).
Descartesilla suurin ihmettely kohdistuu itsen ja maailman välille, itsen ja Jumalan välille – tai ehkä pikimminkin kohti Jumalaa. Irigarayn ihmetys pitäytyy itsen ja maailman välillä ja kohdistuu toiseen tunteena, ”jota ei voi toistaa”. Sen lisäksi, että ihmetyksen avaama alue voisi olla paikka, joka avaa tien uudenlaisen sukupuolieron etiikan syntymiseen – se avaa myös ajattelun, jota erilaiset dikotomiat muuten rajoittaisivat. Ja mikä olisikaan tutkimusta tehdessä ajattelun avautumista tärkeämpää? Siispä suositan ’metodisen ihmetyksen’ vakavasti ottamista :)
Valitsin artikkeliesittelyni kohteeksi Luce Irigarayn ”Ihmettely – Luento Descartesista, Mielenliikutukset, arrtikla 53” (Irigarayn teoksesta ”Sukupuolieron etiikka”, Gaudeamus Kirja 1996 [1984])
Selvä asia on, että artikkeli ei ehkä heti tuo mieleen metodologisia kysymyksiä, mutta ajattelen, että artikkelin pääteemaa – ihmettelyä – voidaan ajatella eräänlaisena metodina, koska sillä on kuitenkin tässä (selkeä) päämääränsä eli uudenlaisen sukupuolieron etiikan löytäminen, uudenlainen tapa kohdata toinen. Ja miksipä ei ihmettelyä (tai Heinämaalaisittain ihmetystä) voisi käyttää metodina muissakin tutkimuksissa tai pyrkimyksissä. Itse asiassa se muistuttaa jonkinverran fenomenologista metodia, johon liittyy olennaisesti pidättäytyminen ns. luonnollisesta asenteesta. Paremmin sitä voisi kuitenkin tässä yhteydessä kuvata esimerkiksi pidättäytymisenä ennakkoluuloista ja kaikesta totunnaisesta, pyrkimyksenään antaa tilaa ilmiölle ilman että sitä heti aletaan sorkkimaan. Irigarayn ihmettely kuitenkin poikkeaa fenomenologiasta ainakin yhdellä perustavalla tavalla: se ei halua rakentua minkäänlaiseksi oppijärjestelmäksi.
Irigarayn tyyli kirjoittaa on paikoin hyvin kaunokirjallinen, runollinen ja rönsyilevä, siksi on usein vaikea tulkita hänen sanomaansa. Tyyli kuitenkin myös palvelee hänen tarkoitustaan. Esimerkiksi Irigarayn metsästämä ihmetys on varsin vaikea käsittää ilman runollisten keinojen hyödyntämistä. Hänen tapansa kirjoittaa on paikoin myös keskusteleva ja tulkitseva. Tärkeitä metodologisia keinoja nekin.
…
Irigarayn mukaan ”kahtiajako luonnontieteiden ja filosofisen ajattelun välillä on varmasti uhka itse ajattelulle”, sillä se pirstoo meitä ja maailmaa. Oletan, että Lucen ajattelussa luonnontieteiden ja filosofian jako ja niiden synnyttämä uhka tulee ymmärtää laajemmin. Esimerkiksi tieteen kehitys ja kulttuurien muuttuminen, ”Jumalan kuolema” (Irigarayn artikkelista löytyy myös viittauksia Nietzscheen), perinteiden katoaminen ja kaikki se, on vienyt ihmisten elämästä jotakin tärkeää pois – tai johtanut siihen, mitä nyt kutsutaan postmoderniksi. Toinen tulkintavaihtoehto on, että luonnontieteet ja filosofia, molemmat voivat liittyä ruumiiseen, mieleen ja kaikkeen henkilökohtaiseen ja koskettaa maailmassa-olemistamme tavalla, joka todella luo pirstoutuneisuutta. Nykyään ei mistään olla samaa mieltä: luonnontiede ja filosofia (jonka Irigaray käsittää ehkä enimmin omaksi tavakseen tehdä ’psykoanalyyttista filosofiaa’) ovat monissa tai pikemminkin kaikissa kysymyksissä vastakkaisia. Ihmisen olemassaoloa ei hahmoteta enää kokonaisuutena. Kolmas tulkinta on yksinkertaisin, mutta ehkä osuvin: Irigaray tahtoo purkaa perinteisiä vastakkainasetteluja, jolloin vastakkainasettelut yleensäkin, ovat niitä uhkia.
Irigaray kysyy: voisiko ihmettely poistaa tämän uhan (ja sen aiheuttaman vääränlaisen sukupuolieron etiikan)? Sukupuolieron uudelleenarviointi vaatii pysähtymistä ja tilan antamista itsen ja toisen välille. Tätä uudenlaista ihmetyksen avaamaa (tai itse ihmetystä?) Irigaray luonnetii luonteeltaan neitseelliseksi, ambivalentiksi välitilaksi, luotaantyöntäväksi ja luokseenpyytäväksi tilaksi tai tunteeksi, jossa toista ei ole vielä arvioitu ja määritelty (kuka, mikä, hyvä, paha jne.) Irigarayn tavoittelema sukupuoliero on ”ero, joka ei synnytä haavaa, odotuksia tai muistoja. Siinä ei ole epätoivoa eikä itseensä sulkeutumista.” Ihmettely on maailman ja subjektin välinen vapauden alue, kuten Irigaray kirjoittaa.
Irigarayn ihmettelyn alku ja juuri löytyy Descartesin Mielenliikutuksista, arktiklasta 53, josta artikkelissa esitetään paikoin myös suoria sitaatteja. Descartes määrittelee ihmetyksen ensimmäiseksi (perimmäiseksi?) mielenliikutukseksi tai tunteeksi, koska sillä ei ole vastakohtaa toisin kuin useimmilla muilla mielenliikutuksilla (esim. ilo – suru).
Descartesilla suurin ihmettely kohdistuu itsen ja maailman välille, itsen ja Jumalan välille – tai ehkä pikimminkin kohti Jumalaa. Irigarayn ihmetys pitäytyy itsen ja maailman välillä ja kohdistuu toiseen tunteena, ”jota ei voi toistaa”. Sen lisäksi, että ihmetyksen avaama alue voisi olla paikka, joka avaa tien uudenlaisen sukupuolieron etiikan syntymiseen – se avaa myös ajattelun, jota erilaiset dikotomiat muuten rajoittaisivat. Ja mikä olisikaan tutkimusta tehdessä ajattelun avautumista tärkeämpää? Siispä suositan ’metodisen ihmetyksen’ vakavasti ottamista :)
Niina Hardingista ja kokemusartikkelista
Sekalaisia ajatuksia Hardingista, kokemusartikkelista ja vähän muustakin
Luettuani Hardingin sekä Hollandin & Ramazanoglun artikkelit, minulle heräsi monia kysymyksiä ja ajatuksia (jotka ilmeisen jäsentymättömiä vielä). Yksi asia, mitä jäin pohtimaan oli kysymys erityisen feministisen metodin olemassaolosta.
Hahmotan kysymyksen osana laajempaa tieteenfilosofista keskustelua tai tieteenfilosofisia peruskysymyksiä. Voidaan esimerkiksi kysyä onko ylipäätään olemassa yhtä oikeaa tapaa (tieteellistä metodia) tehdä tiedettä? Harding viittaa artikkelissaan empiristiseen, fenomenologiseen ja marxsilaiseen metodiin. Empiristisellä metodilla Harding lienee viitanneen nimenomaan ns. loogiseen positivismiin / empirismiin, jonka yhtenä keskeisenä ihanteena oli yhden tieteellisen metodin käyttö. Marxistisesta metodista puolestaan en osaa sanoa juuta enkä jaata.
Nykyään lienee jonkinasteinen yhteisymmärrys siitä, ettei (loogisten empiristien kannattamaa) yhtä varsinaista tieteellistä metodia ole. Ajattelutapaa voidaan kutsua metodologiseksi pluralismiksi erotuksena metodologisesta monismista. Huolimatta tästä ’yhteisymmärryksestä’, tiede nähdään yhä jollakin tapaa kaksijakoisesti; dualistisesti; dikotomisesti: ihmistieteet ja luonnontieteet muodostavat omat kokonaisuutensa. Ne eroavat toisistaan laadullisesti, niillä on omat metodinsa, päämääränsä jne. Esimerkkeinä ihmistieteiden metodeista Hardingin mainitsemat: kuunteleminen, havainnointi ja historiallinen tutkimus. (Tässä yhteydessä voisi kysyä, kuinka luonnontieteellinen havainnointi sitten eroaa ihmistieteellisestä havainnoinnista? En kuitenkaan ala nyt pohtimaan ko. aihetta.)
Joka tapauksessa… Hardingin mainitsema fenomenologinen metodi puolestaan on ominaisinta ihmistieteille, jotka pyrkivät selittämisen sijaan ymmärtämään ja tulkitsemaan ilmiöitä, esim. ihmisten käyttäytymistä, tekstejä jne. Fenomenologia voidaan kuitenkin ymmärtää myös laveammin: kokemuksellisuutena. Kokemuksellisuus puoelstaan voi olla mukana ja huomionarvoista myös niillä tieteen alueilla, joihin sen ei pitäisi kuulua. Esimerkiksi ns. behavioristinen tutkimus voi olla joissakin tapauksissa aivan pätevää, mutta esim. ihmisten käyttäytymistä tutkiessa yksin käyttäytymistieteelliset teoriat eivät riitä selittämään kaikkia ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Tämä vain esimerkkinä siitä, kuinka paljon puhutulle monitieteisyydelle, tieteidenvälisyydelle ja jopa poikkitieteellisyydelle on kysyntää.
Tieteiden välisiä rajoja voidaan ja ehkä pitääkin hämärtää.
’Rajojen hämärtäjänä’ naistutkimus on oivallinen tekijä.Yhtä ja samaa ilmiötä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta (myös saman tieteenalan sisällä). Kokemusten kuvauksista voidaan löytää monia eri perspektiivejä, joita kokemuskuvaus heijastelee. Vaikka kokemus on kunkin oma; sidoksissa kunkin omaan elämänhistoriaan, se on myös aika- ja paikkasidonnaista, laajemmassa, esim. kulttuurillisessa ja yhteiskunnallisessa mielessä. Siksi kokemus voi olla myös jaettua.
Feministisen tutkimuksen näkökulmasta myös ns. kokemustutkimuksessa eritoten luokka (laajasti ymmärrettynä), sukupuoli, identiteetti, valtarakenteet yms. nousevat keskiöön. Naistutkimus, sivumennen sanoen, käsittelee siis myös sellaisia ilmiöitä, jotka eivät ole suoraan havaittavissa ja yksiselitteisesti käsitteellistettävissä. Esimerkiksi luonnontieteissä sukupuoli voidaan havaita (puhtaasti biologisena), ihmistieteissä ja eritoten naistutkimuksessa se voidaan teoretisoida.
Mutta takaisin metoditeemaan:
Kuten Hardingin artikkelissa viitataan, voidaan naistutkimusta ja erityistä feminististä metodia kritisoida siitä, ettei se tuo mitään uutta, muiden ihmistieteiden metodeista poikkeavaa, tullessaan.
Ehkä kritiikkiä ei voi kokonaan tyrmätä. Ajattelen niin, että feministinen metodologia sekä metodi (jos sellaista on) ei ole mikään kokonaan uusi oivallus, vaan sillä on pohjanaan / vaikuttiminaan jo muut käytössä olleet ihmistieteelliset menetelmät, joihin se tuo oman lisänsä. Mutta onko lisä todella metodinen vai kenties metodologinen tai ns. näkökulmainen? Feministisessä tutkimuksessa metodi voi olla täysin perinteinen, esimerkiksi haastattelu. Tällöin itse metodi ei tee tutkimuksesta feminististä, vaan tutkimuskysymys / -kysymykset ja näkökulma, esim. sukupuolen huomioiminen naistutkimukselle ominaisella tavalla. Näin ajateltuna, kyse ei siis ole enää ainoastaan metodista, vaan laajemmin koko metodologiasta. Olen siis sitä mieltä, ettei ole olemassa erityistä feminististä metodia – tai jos on, en ole sellaista vielä löytänyt. Sen sijaan feminististä metodologiaa toki on (eikä sekään aivan selkeä ja yhtenäinen joukkonsa).
Koska en tunne tarpeeksi feminististä metodologiaa ja koska Ramazanoglun ja Hollandin artikkelissa viitataan siihen, ettei feminismiä tulisi nähdä jäykkänä ja muuttumattomana oppirakennelmana vaan erojen, muutosten ja keskustelun alueena, annan vuorostani tilaa Liljeströmille, jonka mukaan: ”feministinen metodi ei ole ainoastaan näkökulma tutkimusaineistoon, vaan se myös tuottaa todellisuutta, jota tutkimuksessa käsitellään”. Tällainen erityinen feministinen metodi (tai yksi niistä) olisi esim. artikulaatioteoria, ”joka mahdollistaa (--) merkitysten purkamisen ja uusien merkitysyhteyksien näkemisen”. (Marianne Liljeström, Feministinen metodologia – mitä se on? teoksessa Feministinen tietäminen – keskustelua metodologiasta, 2004, löytyy myös netistä.)
Siis ehkä sittenkin on mahdollista löytää tai rakentaa erityinen feministinen metodi. Mutta koska en (vielä) tunne artikulaatioteoriaa tai muita feministisiä metodisia teorioita kunnolla, en voi ottaa syvempää kantaa kysymykseen. Siis se jääköön avoimeksi.
Luettuani Hardingin sekä Hollandin & Ramazanoglun artikkelit, minulle heräsi monia kysymyksiä ja ajatuksia (jotka ilmeisen jäsentymättömiä vielä). Yksi asia, mitä jäin pohtimaan oli kysymys erityisen feministisen metodin olemassaolosta.
Hahmotan kysymyksen osana laajempaa tieteenfilosofista keskustelua tai tieteenfilosofisia peruskysymyksiä. Voidaan esimerkiksi kysyä onko ylipäätään olemassa yhtä oikeaa tapaa (tieteellistä metodia) tehdä tiedettä? Harding viittaa artikkelissaan empiristiseen, fenomenologiseen ja marxsilaiseen metodiin. Empiristisellä metodilla Harding lienee viitanneen nimenomaan ns. loogiseen positivismiin / empirismiin, jonka yhtenä keskeisenä ihanteena oli yhden tieteellisen metodin käyttö. Marxistisesta metodista puolestaan en osaa sanoa juuta enkä jaata.
Nykyään lienee jonkinasteinen yhteisymmärrys siitä, ettei (loogisten empiristien kannattamaa) yhtä varsinaista tieteellistä metodia ole. Ajattelutapaa voidaan kutsua metodologiseksi pluralismiksi erotuksena metodologisesta monismista. Huolimatta tästä ’yhteisymmärryksestä’, tiede nähdään yhä jollakin tapaa kaksijakoisesti; dualistisesti; dikotomisesti: ihmistieteet ja luonnontieteet muodostavat omat kokonaisuutensa. Ne eroavat toisistaan laadullisesti, niillä on omat metodinsa, päämääränsä jne. Esimerkkeinä ihmistieteiden metodeista Hardingin mainitsemat: kuunteleminen, havainnointi ja historiallinen tutkimus. (Tässä yhteydessä voisi kysyä, kuinka luonnontieteellinen havainnointi sitten eroaa ihmistieteellisestä havainnoinnista? En kuitenkaan ala nyt pohtimaan ko. aihetta.)
Joka tapauksessa… Hardingin mainitsema fenomenologinen metodi puolestaan on ominaisinta ihmistieteille, jotka pyrkivät selittämisen sijaan ymmärtämään ja tulkitsemaan ilmiöitä, esim. ihmisten käyttäytymistä, tekstejä jne. Fenomenologia voidaan kuitenkin ymmärtää myös laveammin: kokemuksellisuutena. Kokemuksellisuus puoelstaan voi olla mukana ja huomionarvoista myös niillä tieteen alueilla, joihin sen ei pitäisi kuulua. Esimerkiksi ns. behavioristinen tutkimus voi olla joissakin tapauksissa aivan pätevää, mutta esim. ihmisten käyttäytymistä tutkiessa yksin käyttäytymistieteelliset teoriat eivät riitä selittämään kaikkia ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Tämä vain esimerkkinä siitä, kuinka paljon puhutulle monitieteisyydelle, tieteidenvälisyydelle ja jopa poikkitieteellisyydelle on kysyntää.
Tieteiden välisiä rajoja voidaan ja ehkä pitääkin hämärtää.
’Rajojen hämärtäjänä’ naistutkimus on oivallinen tekijä.Yhtä ja samaa ilmiötä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta (myös saman tieteenalan sisällä). Kokemusten kuvauksista voidaan löytää monia eri perspektiivejä, joita kokemuskuvaus heijastelee. Vaikka kokemus on kunkin oma; sidoksissa kunkin omaan elämänhistoriaan, se on myös aika- ja paikkasidonnaista, laajemmassa, esim. kulttuurillisessa ja yhteiskunnallisessa mielessä. Siksi kokemus voi olla myös jaettua.
Feministisen tutkimuksen näkökulmasta myös ns. kokemustutkimuksessa eritoten luokka (laajasti ymmärrettynä), sukupuoli, identiteetti, valtarakenteet yms. nousevat keskiöön. Naistutkimus, sivumennen sanoen, käsittelee siis myös sellaisia ilmiöitä, jotka eivät ole suoraan havaittavissa ja yksiselitteisesti käsitteellistettävissä. Esimerkiksi luonnontieteissä sukupuoli voidaan havaita (puhtaasti biologisena), ihmistieteissä ja eritoten naistutkimuksessa se voidaan teoretisoida.
Mutta takaisin metoditeemaan:
Kuten Hardingin artikkelissa viitataan, voidaan naistutkimusta ja erityistä feminististä metodia kritisoida siitä, ettei se tuo mitään uutta, muiden ihmistieteiden metodeista poikkeavaa, tullessaan.
Ehkä kritiikkiä ei voi kokonaan tyrmätä. Ajattelen niin, että feministinen metodologia sekä metodi (jos sellaista on) ei ole mikään kokonaan uusi oivallus, vaan sillä on pohjanaan / vaikuttiminaan jo muut käytössä olleet ihmistieteelliset menetelmät, joihin se tuo oman lisänsä. Mutta onko lisä todella metodinen vai kenties metodologinen tai ns. näkökulmainen? Feministisessä tutkimuksessa metodi voi olla täysin perinteinen, esimerkiksi haastattelu. Tällöin itse metodi ei tee tutkimuksesta feminististä, vaan tutkimuskysymys / -kysymykset ja näkökulma, esim. sukupuolen huomioiminen naistutkimukselle ominaisella tavalla. Näin ajateltuna, kyse ei siis ole enää ainoastaan metodista, vaan laajemmin koko metodologiasta. Olen siis sitä mieltä, ettei ole olemassa erityistä feminististä metodia – tai jos on, en ole sellaista vielä löytänyt. Sen sijaan feminististä metodologiaa toki on (eikä sekään aivan selkeä ja yhtenäinen joukkonsa).
Koska en tunne tarpeeksi feminististä metodologiaa ja koska Ramazanoglun ja Hollandin artikkelissa viitataan siihen, ettei feminismiä tulisi nähdä jäykkänä ja muuttumattomana oppirakennelmana vaan erojen, muutosten ja keskustelun alueena, annan vuorostani tilaa Liljeströmille, jonka mukaan: ”feministinen metodi ei ole ainoastaan näkökulma tutkimusaineistoon, vaan se myös tuottaa todellisuutta, jota tutkimuksessa käsitellään”. Tällainen erityinen feministinen metodi (tai yksi niistä) olisi esim. artikulaatioteoria, ”joka mahdollistaa (--) merkitysten purkamisen ja uusien merkitysyhteyksien näkemisen”. (Marianne Liljeström, Feministinen metodologia – mitä se on? teoksessa Feministinen tietäminen – keskustelua metodologiasta, 2004, löytyy myös netistä.)
Siis ehkä sittenkin on mahdollista löytää tai rakentaa erityinen feministinen metodi. Mutta koska en (vielä) tunne artikulaatioteoriaa tai muita feministisiä metodisia teorioita kunnolla, en voi ottaa syvempää kantaa kysymykseen. Siis se jääköön avoimeksi.
Niina esittäytyy
Esittely
Hei, olen Niina, enkä ole koskaan ennen kirjoittanut blogiin, toivottavasti ei tule ihan hirmuista sekoilua. Pääsin siis osallistumaan kurssille vasta myöhemmässä vaiheessa. Olen toisen vuoden opiskelija ja täysin kyrpiintynyt tämän hetkiseen pääaineeseeni. Ehkä pääaineeni vielä vaihtuu, vaikkapa naistutkimukseksi.
PS: Tuija, voisitko laittaa minulle kutsun uuteen, suljettuun keskusteluryhmään? Voin kyllä kirjoitella tähänkin, mutta se suljettu satsi olisi mieluisampi.
tiistai 31. maaliskuuta 2009
Liisi esittelee Järjestys ja metodi -artikkelin
Katsausartikkelinin on Jani Kaiston, Miikka Pyykkösen ja Jani Selinin kirjoitus (2009): Järjestys ja metodi. Työttömien pakkotöiden historia Suomessa Foucaultlaisten tutkimusmenetelmien näkökulmasta. Sosiologia 1/2009, s. 20-34.
Artikkelissa tarkastellaan Marko Nenosen tutkimusta työttömien pakkotöistä 1948-1971. Aikaisempaa tutkimusta rekonstruoidaan Foucaultlaisten tutkimusmenetelmien (tiedon arkeologia ja genealogia) tarjoamin mahdollisuuksin. Artikkeli vastaa kysymykseen: Miten metodologiat käytettäessä toimivat? Artikkelin johtavana ajatuksena on problematisoida arkeologian ja genealogian avulla Nenosen tutkimuksessa esitettyä jakoa työttömien pakkotöiden ja yleisen työttömyysvakuutuksen välillä.
Sekundääriaineistona käytetään Marko Nenosen väitöskirjaa työttömien pakkotöistä1948-1971. Tekijät jäsentävät tutkimuskohteen uudelleen ja uudesta tutkimusulottuvuudesta. Foucaulilaisina menetelminä tekijät esittelevät tiedon arkeologian ja genealogian.
Tiedon arkeologia menetelmänä tuo ajatuksen tieteen katkoksellisesta, ja toisaalta jatkuvasta kehityksestä. Metodologiassa nämä vaikutukset näkyvät subjektin sulkeistamisena sille perinteisesti annetulta keskeiseltä sijalta (historian tutkimuksessa). Foucault ei anna määrittelyssään sijaa yksilön tekojen eikä universaalin järjen jatkuvan edistymisen ja kehkeytymisen näkökulmille. Foucault ei kategorisesti hylkää jatkuvuuden ajatusta, joskaan ei anna sille keskeistä asemaa metodologisena lähtökohtana. Subjektin ja jatkuvuuden problematisointi muodostaa arkeologisen metodin radikaalin osan. Vertaileva ja säännönmukaisuuksia etsivä tutkimusote läpäisee arkeologista metodologiaa lausuman ja diskursiivisen muodostelman näkökulmista. Lausuman ja diskursiivisen muodostelman analyyttiset ulottuvuudet avaavat toisiaan täydentävät näkökulmat tieteellisen tiedon tarkasteluun.
Genealogia tarkastelee kuinka jokin ilmiö on muotoutunut jonakin tiettynä hetkenä (esim. nykyisyydessä) vallan, tiedon ja subjektiuden muotojen historiallisessa vuorovaikutuksessa. Genealogia pyrkii olemassa olevien ilmiöiden ja asiantilojen polveutumista ja ilmaantumista analysoimalla haastamaan niiden luonnollisuuden ja yksiulotteisen todellisuuden.
Artikkelissa mainitaan tuloksena, että sekundääriaineistoa Foucaultilaisittain tulkiten ymmärretään paremmin työttömyyden tuotettua luonnetta. Aiemmasta tutkimuksesta saadaan esiin tosiasiatietoa työttömyydestä sekä nähdään lapiolinjan asettuminen vallan, tiedon ja etiikan dispositiiviin. Huomiota voidaan tämän artikkelin valossa kiinnittää työtöntä subjektia koskevan tiedon, ajattelun ja objektivoinnin sekä subjektin omien minätekniikoiden väliseen suhteeseen. Artikkeli paljastaa normaalistavan tieto-valta-akselin. Lapiolinjan taustalla nähdään ihmis- ja lääketieteeseen pohjautunut käsitys työteliäästä (mies)subjektista. Työttömyystyöt olivat tarkoitettu pääasiassa mieshenkilöille.
Artikkelin kirjoittajat pitävät arkeologian ja genealogian merkittävimpänä antina itsestäänselvyyksien purkamista ja historiallisten tapahtumien monitasoisuuden korostamista. Kirjoittajat esittelevät hyvin käyttämänsä menetelmät. He sijoittavat tekstiin esimerkkejä siitä, miten ja millaisia asioita menetelmät nostavat sekundääriaineistosta. Kirjoittajat onnistuvat vastaamaan erinomaisella ja ymmärrettävällä tavalla asettamaansa kysymykseen "Miten metodologiat käytettäessä toimivat?". Vaikkakaan artikkeli ei näyttäisi olevan feministinen, siinä mainitaan ihmis- ja lääketieteeseen pohjautunut käsitys työteliäästä (mies)subjektista. Artikkelissa ei erikseen mainita naissubjekteja, koska "työttömyystyöt olivat pääasiassa suunnattu miehille". En myöskään usko, että tuon ajan (1948-1971) ihmis- ja lääketieteeseen pohjautunut käsitys subjektista olisi koskenut ainoastaan miehiä. Itse ajattelen, että tämä on merkittävä ja ilmeisen hyödyllinen tutkimusmenetelmä toimintaamme ohjelmallistavien käytäntöjä muodostavien järjestelmien analysointiin. Foucaultilaiset menetelmät soveltuisivat hyvin yksin elävien henkilöiden arjen tutkimukseen.
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Rita lyhyesti toisesta artikkelista
Ramazanoglu ja J. Holland kertovat artikkelissaan kokemuksista, niiden suhteesta kieleen ja merkityksestä tutkimukseen. Kokemuksella viitataan käsitykseen omasta sosiaalisesta olemisestamme ja sitä onkin pidetty feministisessä tutkimuksessa tärkeänä tiedon lähteenä. Kokemus ja teoria täydentävät ja tukevat toisiaan. Esimerkiksi feministisen tutkimuksen teoria voi auttaa ihmisiä ymmärtämään kokemuksiaan.
Koska tiedettä on pidetty varsin miehisenä; miesten tiedettä miehille, on feministisessä tutkimuksessa katsottu tärkeäksi ottaa myös naisten kokemus mukaan. Tätä on kuitenkin kritisoitu sillä, että ei ole olemassa yksittäistä kategoriaa naiselle vaan kaikki koettu on subjektiivista.
Ramazanoglu ja Holland toteavat, että feministisentutkimuksen tarjoamien käsitteiden avulla ihmiset voivat esimerkiksi tulla tietoisiksi ja samalla purkaa heitä ympäröiviä valtajärjestelmiä.
Koska tiedettä on pidetty varsin miehisenä; miesten tiedettä miehille, on feministisessä tutkimuksessa katsottu tärkeäksi ottaa myös naisten kokemus mukaan. Tätä on kuitenkin kritisoitu sillä, että ei ole olemassa yksittäistä kategoriaa naiselle vaan kaikki koettu on subjektiivista.
Ramazanoglu ja Holland toteavat, että feministisentutkimuksen tarjoamien käsitteiden avulla ihmiset voivat esimerkiksi tulla tietoisiksi ja samalla purkaa heitä ympäröiviä valtajärjestelmiä.
Rita Hardingista
Sandra Harding käsittelee artikkelissaan feminististä tutkimusmetodia; sitä, onko kyseistä tutkimusmetodia ylipäätään olemassa, onko sen olemassaoloa perusteltu ja jos sellainen on, onko sitä syytä käyttää. Harding sanoutuu tästä tutkimusmetodista irti oikeastaan jo johdantokappaleessa.
Harding käsittelee feminististä tutkimusmetodia vastavoimana tieteelliselle tutkimusmetodille jonka ymmärretään olevan mieskeskeistä ja muiden kuin luonnontieteiden tutkimuksessa keinoiltaan vajavaista. Keinojen vajavaisuuden lisäksi Harding listaa tieteelliselle metodille useita perisyntejä.
Ensiksi hän puuttuu tietyn tieteellisen yhteisön metodifetissiin. Tieteellinen metodi nähdään useiden alojen tutkimuksessa niin tärkeänä että metodi määrittelee pitkälti tutkimuksen tekoprosessin. Ymmärrettävää onkin, että luonnontieteellisen yhteisön sanoutuessa irti keskiaikaisten teologien maailmankuvasta, muodostuvat myös alan pioneerien kuten Galileon ja Newtonin käyttämät menetelmät heidän jälkeensä tulevien työn kulmakiviksi.
Usein sorrutaan siihen, että valitaan tutkimuskohteet sen mukaan, ovatko ne sovitettavissa metodin määrittelemään muottiin jolloin samalla uhrataan tärkeitä tutkimustuloksia ja lisääntynyttä kokonaisvaltaista ymmärrystä tutkittavasta asiasta. Esimerkkinä tästä Harding mainitsee psykologian tutkimuksen, joka viimeisen vajaan vuosisadan aikana on vaihtanut käytettävää virallista tutkimusmetodia useasti vain saavuttaakseen uskottavan aseman tuoreena tulokkaana tieteenteon kentässä. Tieteenhistorioitsijat allekirjoittavat lisäksi väitteen, että muidenkin uusien tutkimusalojen pakkomielle uskottavuuden saavuttamiseen on johtanut siihen, että ne takertuvat tieteelliseen metodiin toinen toistaan tinkimättömämmin jolloin tutkimustuloksista tulee väistämättä huteria.
Toisaalta nousevat vaihtoehtoiset tutkimustavat jättävät tuoreiden tieteenalojen edustajat kuten biologit ja yhteiskuntatieteilijät pohtimaan sitä, kuinka heidän oikein pitäisi tutkimusta tehdä. Ongelmaksi muodostuu edelleen, varsinkin feminismille vihamielisten tahojen suunnalta, että virallisesta tieteellisistä tutkimusmetodeista poikkeava tutkimus nähdään väistämättä epätieteellisenä.
Johtuuko kaikesta edellä mainitusta, että tästä päättelyketjusta on nähtävissä vähintään jälkiä myös feministien ajatuksissa. Onko tarve saada omalle tutkimukselleen uskottavuutta suurten rinnalla uhraamalla tuloksista tutkimuksen kannalta tärkeitä seikkoja?
Harding käsittelee feminististä tutkimusmetodia vastavoimana tieteelliselle tutkimusmetodille jonka ymmärretään olevan mieskeskeistä ja muiden kuin luonnontieteiden tutkimuksessa keinoiltaan vajavaista. Keinojen vajavaisuuden lisäksi Harding listaa tieteelliselle metodille useita perisyntejä.
Ensiksi hän puuttuu tietyn tieteellisen yhteisön metodifetissiin. Tieteellinen metodi nähdään useiden alojen tutkimuksessa niin tärkeänä että metodi määrittelee pitkälti tutkimuksen tekoprosessin. Ymmärrettävää onkin, että luonnontieteellisen yhteisön sanoutuessa irti keskiaikaisten teologien maailmankuvasta, muodostuvat myös alan pioneerien kuten Galileon ja Newtonin käyttämät menetelmät heidän jälkeensä tulevien työn kulmakiviksi.
Usein sorrutaan siihen, että valitaan tutkimuskohteet sen mukaan, ovatko ne sovitettavissa metodin määrittelemään muottiin jolloin samalla uhrataan tärkeitä tutkimustuloksia ja lisääntynyttä kokonaisvaltaista ymmärrystä tutkittavasta asiasta. Esimerkkinä tästä Harding mainitsee psykologian tutkimuksen, joka viimeisen vajaan vuosisadan aikana on vaihtanut käytettävää virallista tutkimusmetodia useasti vain saavuttaakseen uskottavan aseman tuoreena tulokkaana tieteenteon kentässä. Tieteenhistorioitsijat allekirjoittavat lisäksi väitteen, että muidenkin uusien tutkimusalojen pakkomielle uskottavuuden saavuttamiseen on johtanut siihen, että ne takertuvat tieteelliseen metodiin toinen toistaan tinkimättömämmin jolloin tutkimustuloksista tulee väistämättä huteria.
Toisaalta nousevat vaihtoehtoiset tutkimustavat jättävät tuoreiden tieteenalojen edustajat kuten biologit ja yhteiskuntatieteilijät pohtimaan sitä, kuinka heidän oikein pitäisi tutkimusta tehdä. Ongelmaksi muodostuu edelleen, varsinkin feminismille vihamielisten tahojen suunnalta, että virallisesta tieteellisistä tutkimusmetodeista poikkeava tutkimus nähdään väistämättä epätieteellisenä.
Johtuuko kaikesta edellä mainitusta, että tästä päättelyketjusta on nähtävissä vähintään jälkiä myös feministien ajatuksissa. Onko tarve saada omalle tutkimukselleen uskottavuutta suurten rinnalla uhraamalla tuloksista tutkimuksen kannalta tärkeitä seikkoja?
Liisi Hardingista
Luettuani Hardingin artikkelin, ei minulla ole vahvistunut käsitys, että pitäisi olla erityinen feministinen metodi. Jos kysymystä tarkastellaan millaisin menetelmin tietoa kerätään, en näe erityisyyttä muihin tieteenaloihin. Kaikilla tieteenaloilla lienee valllalla jonkin tason eettiset säännöt, joiden puitteissa tulisi toimia. Se mitä tutkitaan määrittelee ilmeisen paljon menetelmävalintoja. Näin ollen feministinen tutkimus sinänsä ei määrittäne metodia, vaan mitä tutkitaan ja halutaan saada selville maailmasta. Koirien käyttäytymistä tutkittaessa voi olla tarkkailu ja havainnointimenetelmä parempi kun haastattelu, vaikkakin olen yrittänyt koiria haastatella ja ainakin oma Meirami osaa "hyvin hiljaa" puhua. Tässä tulikin toinen metodeihin liittyvä aspekti, eli tulkinta. Menetelmä, miten saatua dataa tulkitaan, onkin jo eri asia ja siinä feministinen tutkimus on rikastanut tiedemailmaa.
Seuravaksi käsittelen Hardingin s. 22 esitämiä kolmea metodia: kuunteleminen, havainnointi ja historiallinen tutkimus. Näin on sosiaalitietessä. Tässä tulee kuintekin se pointti, mihin feministinen tutkimus antaa oman lisänsä ja erityisesti näitä menetelmiä käyttämään ryhtyessä, kuten minä, täytyy olla laajat tulokulmat tai esiymmärrys siitä mitä tutkii. Mehän kaikki kuulemme, havaitsemme ja ymmärrämme asiat kukin omalla tavallamme. Näinollen jo tiedonkeruuvaiheessa voimme tehdä virheitä sen suhteen, mitä informantti on tarkoittanut sanoa. Väärät tulkinnat tulisi voida minimoida mahdollisimman vähiin. Tässä kohden tulee kysymykseen tarkentaa metodi, metodologia ja epistemologia. Tämä on itseasiassa minun mielenkiintoni kohde tällä kurssilla. Itse ajattelen, että tutkimuksessani epistelmologisena lähtökohtana on nainen omana itsenään, tarkoitan naisen määrittymistä itsessään ei suhteessa toiseen (mieheen). Itsellisten naisten kokemusten tutkiminen kiinnittää tutkimukseni kuitenkin hyvin monenlaisiin ja monen tasoisiin suhteisiin, koska kokemusta ei voi tutkia irrallisena entiteettinä. Yksinelävien henkilöiden määrä kasvaa yhteiskunnassamme ja se on ainut yhteiskunnallinen ryhmä, joka on tällä hetkellä kasvussa. Tämä innostaa minua tutkimuksessani eteenpäin; nythän on lähes kaikki yhteiskunnassamme rakennettu "familistisen ideologian" perustalta. Tässä katsonnassa yksielävien kokemukset elämästä (joita ei kovin paljon ole tutkittu) tässä tilanteessa laajentaa uskoakseni ymmärrystä yksinelävien (yhteiskunnallisesta) toimijuudessa ja toiminnan merkityksestä.
Seuravaksi käsittelen Hardingin s. 22 esitämiä kolmea metodia: kuunteleminen, havainnointi ja historiallinen tutkimus. Näin on sosiaalitietessä. Tässä tulee kuintekin se pointti, mihin feministinen tutkimus antaa oman lisänsä ja erityisesti näitä menetelmiä käyttämään ryhtyessä, kuten minä, täytyy olla laajat tulokulmat tai esiymmärrys siitä mitä tutkii. Mehän kaikki kuulemme, havaitsemme ja ymmärrämme asiat kukin omalla tavallamme. Näinollen jo tiedonkeruuvaiheessa voimme tehdä virheitä sen suhteen, mitä informantti on tarkoittanut sanoa. Väärät tulkinnat tulisi voida minimoida mahdollisimman vähiin. Tässä kohden tulee kysymykseen tarkentaa metodi, metodologia ja epistemologia. Tämä on itseasiassa minun mielenkiintoni kohde tällä kurssilla. Itse ajattelen, että tutkimuksessani epistelmologisena lähtökohtana on nainen omana itsenään, tarkoitan naisen määrittymistä itsessään ei suhteessa toiseen (mieheen). Itsellisten naisten kokemusten tutkiminen kiinnittää tutkimukseni kuitenkin hyvin monenlaisiin ja monen tasoisiin suhteisiin, koska kokemusta ei voi tutkia irrallisena entiteettinä. Yksinelävien henkilöiden määrä kasvaa yhteiskunnassamme ja se on ainut yhteiskunnallinen ryhmä, joka on tällä hetkellä kasvussa. Tämä innostaa minua tutkimuksessani eteenpäin; nythän on lähes kaikki yhteiskunnassamme rakennettu "familistisen ideologian" perustalta. Tässä katsonnassa yksielävien kokemukset elämästä (joita ei kovin paljon ole tutkittu) tässä tilanteessa laajentaa uskoakseni ymmärrystä yksinelävien (yhteiskunnallisesta) toimijuudessa ja toiminnan merkityksestä.
Hannin pohdintaa molemmista artikkeleista lyhyesti
C. Ramazanoglun ja J. Hollandin artikkeli herätti monenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä naisten kokemuksista ja kokemusten tutkimuksen mahdollisuuksista. Kokemus rakentuu ennen kaikkea sosiaalisen ja kulttuuristen määritettyjen avulla. Kokemukset rakentuvat osaksi omaa kokemusmaailmaamme, jota ilmaisemme kielen avulla. C. Ramazanoglu ja J. Holland kuvailevat kielen merkitystä tunnistaessa erilaisia kokemuksia. Kielen kautta pystymme tunnistamaan kokemuksiemme normaaliuden ja nimeämään niitä, ja purkamaan valtajärjestelmiä. Kielen, sanojen merkityksen oikeastaan huomaa todella vasta silloin kun merkittävät, tapahtumia määrittävät sanat uupuvat. Kunniaväkivalta on ilmiönä todella moninainen. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa sosiaalityöntekijät ovat huomanneet merkittävän ongelman, joistakin kielistä puuttuvat lähisuhdeväkivaltaa kuvaavat sanat. He kokivat ongelmalliseksi saada selville väkivallan luonnetta, jos autettava ei ymmärtänyt mitä henkinen tai fyysinen väkivalta tarkoittaa. Jos nainen ei kykene nimeämään ja tunnistamaan väkivaltaa, on erittäin hankalaa saada apua pahaan oloon. Sanojen uupuminen on äärimmäinen sorron/väkivallan muoto, mikä antaa väkivallalle sosiaalisen hyväksynnän.
Ramazanoglu ja J Holland (p. 389) puhuvat subjektin "kuolemasta", tällä he tarkoittavat ettei ole mitään yleistettävissä olevaa feminististä subjektia, jonka kokemukset voitaisiin yleistää. Tietävä subjekti voisi käsittääkseni olla ennen kaikkea oman kokemuksen erityisyyden tunnistava naissubjekti, joka ymmärtäisi kokemuksen konteksti sidonnaisuuden, eikä näin ollen kieltäisi muunlaisten kokemuksellisten subjektien olemassa oloa.
Hardining mielestä erityisen feministisen metodologian kehittelyllä on omat ongelmansa. Eräs merkittävä syy pysyä tunnetuissa metodeissa on feministisen tutkimuksen hyväksyttäväksi tekeminen, käyttämällä tunnettuja tutkimusmetodeja, pystytään helpommin osoittamaan tutkimuksen paikkaansa pitävyys ja vahvistaa feministisen tutkimuksen asemaa sosiaalitieteenä.(p.24) Feministiselle tutkimukselle on kuitenkin piirteitä, joita ei ole löydettävissä muista tieteenaloista. Feministiselle tutkimukselle on tyypillistä pohtia mm. tutkijan paikantumista ja omaa suhdetta tutkittavaan. Hardining mukaan erityisen feministisen metodologian kehittäminen ei ole tarpeellista, sillä laaja monitieteellinen tutkimus ja erilaiset tutkimusmenetelmät ovat feministisentutkimuksen rikkaus ja vahvuus.
perjantai 27. maaliskuuta 2009
Inna varaa ja esittelee artikkelin
Johanna Uotinen 2008: Autoetnografia, digi-TV ja kone joka sanoo Ping! –Naistutkimus kvinnoforskning 4:5-13.
Teknologian tutkija JohannaUotinen pohdiskelee artikkelissaan autoetnografiaa sukupuolen huomioivana teknologian kulttuurisen tutkimuksen menetelmänä. Autoetnografialla tarkoitetaan omaelämänkerrallista tutkimuksen tekemisen tapaa, jossa tutkijan omat kokemukset ovat tutkimuksen lähtökohtia ja sen keskeistä aineistoa. Artikkelissaan Uotinen tarkastelee kahta teknologiaan liittyvää omakohtaista kokemusta; digitaalista televisiota sekä konetta, joka sanoo PING! Sukupuolisensitiivisen teknologian kulttuuritutkimuksen perusajatus Uotisen mukaan on että sukupuoli ja teknologia tuotetaan yhteen kietoutuneina ja ne vaikuttavat toisiinsa. Teknologiat ymmärretään sukupuolirakenteita tuottavina ja teknologioita käytetään sukupuolen tuottamiseen ja symboloimiseen. Vaikka autoetnografiassa keskeisiä ovat henkilökohtaisuus, tutkijan asema ja omaelämänkerrallisuus, sitä on myös kritisoitu naistutkimuksen tutkimusmetodina.
Teknologian tutkija JohannaUotinen pohdiskelee artikkelissaan autoetnografiaa sukupuolen huomioivana teknologian kulttuurisen tutkimuksen menetelmänä. Autoetnografialla tarkoitetaan omaelämänkerrallista tutkimuksen tekemisen tapaa, jossa tutkijan omat kokemukset ovat tutkimuksen lähtökohtia ja sen keskeistä aineistoa. Artikkelissaan Uotinen tarkastelee kahta teknologiaan liittyvää omakohtaista kokemusta; digitaalista televisiota sekä konetta, joka sanoo PING! Sukupuolisensitiivisen teknologian kulttuuritutkimuksen perusajatus Uotisen mukaan on että sukupuoli ja teknologia tuotetaan yhteen kietoutuneina ja ne vaikuttavat toisiinsa. Teknologiat ymmärretään sukupuolirakenteita tuottavina ja teknologioita käytetään sukupuolen tuottamiseen ja symboloimiseen. Vaikka autoetnografiassa keskeisiä ovat henkilökohtaisuus, tutkijan asema ja omaelämänkerrallisuus, sitä on myös kritisoitu naistutkimuksen tutkimusmetodina.
Riitta Hardingin artikkelista
Mistä Harding kritisoi "tieteellistä metodia"?
Harding kritisoi "tieteellistä metodia" siitä syystä, että on hyvin epäselvää, miten määritellä "tieteellinen metodi" niin, että se viittaisi kaikkien tieteellisiksi katsottujen alojen tutkimuskäytäntöihin. Harding kysyykin, mitä yhteisiä tutkimusmetodeja on esimerkiksi astronomialla ja havaintopsykologialla.
Mitä Harding ajattelee perinteisten tutkimusmenetelmien käytöstä feministisessä tutkimuksessa?
Harding tuo esille, että muutamissa merkittävissä feministisissä tutkimuksissa on käytetty aivan perinteisiä tutkimusmenetelmiä ja tiedonkeruutapoja, vaikka näissä tutkimuksissa on myös eroavaisuuksia verrattuna perinteisiin tutkimuksentekotapoihin, kuten uudenlaisten kysymysten esittäminen ja uudenlainen kriittinen valveutuneisuus miesten ja naisten sanomisia kohtaan. Harding tuo esille muutaman esimerkin, kuten Carol Gilliganin (1982) tutkimuksen, joka haastaa vallalla olleet käsitykset moraalisen kehityksen malleista länsimaisessa psykologiassa ja filosofiassa.
Perinteisten menetelmien hyödyntäminen tekee feministisestä tutkimuksesta ainakin hyväksyttävämpää ja nostaa sen arvoa nimenomaan sosiaalitieteenä. Tämä tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden olla myös piittaamatta feminismistä ja sen tarjoamista näkökulmista: siinä ei näyttäisi olevan mitään perustavanlaatuista uutta aikaisempaan verrattuna; miksi käsitellä sitä tai välittää siitä ollenkaan.
Harding kritisoi "tieteellistä metodia" siitä syystä, että on hyvin epäselvää, miten määritellä "tieteellinen metodi" niin, että se viittaisi kaikkien tieteellisiksi katsottujen alojen tutkimuskäytäntöihin. Harding kysyykin, mitä yhteisiä tutkimusmetodeja on esimerkiksi astronomialla ja havaintopsykologialla.
Mitä Harding ajattelee perinteisten tutkimusmenetelmien käytöstä feministisessä tutkimuksessa?
Harding tuo esille, että muutamissa merkittävissä feministisissä tutkimuksissa on käytetty aivan perinteisiä tutkimusmenetelmiä ja tiedonkeruutapoja, vaikka näissä tutkimuksissa on myös eroavaisuuksia verrattuna perinteisiin tutkimuksentekotapoihin, kuten uudenlaisten kysymysten esittäminen ja uudenlainen kriittinen valveutuneisuus miesten ja naisten sanomisia kohtaan. Harding tuo esille muutaman esimerkin, kuten Carol Gilliganin (1982) tutkimuksen, joka haastaa vallalla olleet käsitykset moraalisen kehityksen malleista länsimaisessa psykologiassa ja filosofiassa.
Perinteisten menetelmien hyödyntäminen tekee feministisestä tutkimuksesta ainakin hyväksyttävämpää ja nostaa sen arvoa nimenomaan sosiaalitieteenä. Tämä tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden olla myös piittaamatta feminismistä ja sen tarjoamista näkökulmista: siinä ei näyttäisi olevan mitään perustavanlaatuista uutta aikaisempaan verrattuna; miksi käsitellä sitä tai välittää siitä ollenkaan.
Jatketaan :)
Tekstejä tulvii ja hyvä niin! En pysty nyt valitettavasti kommentoimaan kaikkia on-line (pidin juuri kolmen tunnin luennon ja olen aivan puhki), mutta printtaan tekstinne ja paneudun niihin junassa maanantaina.
Tapaamisiin pian! Hauska nähdä teidät livenä ja jatkaa mielenkiintoisia keskusteluja!
Tapaamisiin pian! Hauska nähdä teidät livenä ja jatkaa mielenkiintoisia keskusteluja!
Kati Hardingista
Hardingin mielestä ei ole olemassa, eikä pitäisikään olla erityistä feminististä metodia. Mielestäni sukupuoli ei itsessään olekaan varsinainen metodi mutta sukupuolisten havaintojen tekeminen, sukupuolen olemassaolon tietämys tutkimusta tehtäessä ja sen huomioiminen on erityistä feministiselle tutkimukselle. Mielestäni feministinen tutkimus on juuri monitieteinen ja sukupuolinen tarkastelu voidaan lisätä muiden tieteiden, esimerkiksi sosiologian, tutkimuskysymyksiin.
Feministinen tutkimus ja naistutkimus ylipäätään on saanut paljon krittiikkiä, siitä että se on poliittista tutkimusta. Feminismiä liikkeenä on kritisoitu siitä, että se ei pyrikään tasa-arvoon vaan "akkavaltaan". Tällainen puhe on ainakin yleistä Suomessa. Feministisellä tutkimuksella on mielestäni tarkoituksena parantaa naisten asemaa mutta tasa-arvon hengessä. Feminismin tarkoituksena ei ole kääntää vain valtasuhteita päinvastaisiksi vaan lähinnä muuttaa itse vallan rakenteita. Voisiko valtaa sitten olla alistamatta "toista". Nykyään tutkimuksessa huomioidaan paljon myös mies- ja maskuliinisuus kysymyksiä ja tutkitaan valtaa eri miesryhmien välillä. Käsitys yhdestä "naisesta" tai naisen luonnosta on myös torjuttu kokonaan. Myös naisien ja naisryhmien välillä on vallan rakenteita. Nykyajan tutkimus pohtii nähdäkseni yhä enemmän ja enemmän vähemmistöpoliittisia kysymyksiä, jotka ovat myös poliittisesti latautuneita.
Feministisen tutkimuksen ja tieteen tekemisen nykyongelma on mielestäni sen tietynlainen marginaalisuus verrattuna vaikkapa luonnontieteelliseen tutkimukseen. Naistutkimuksen kysymyksiä ei pohdita peruskoulussa, eikä mielestäni lukiossakaan ole mitään tieteen sukupuolittumiseen viittaavaa opetusta. Yleiset oletukset tieteen objektisuudesta siis jäävät elämään, vaikka ne ovat mieskeskeisiä ja naisen pois sulkevia. Monien naisten lähinnä keskenään käymissä keskusteluissa puhutaan nykyään toki sukupuoleen kasvattamisesta ja äärimmillään mietitään tulisiko vastasyntyneet pukea tytöiksi vai pojiksi mutta mielestäni keskustelua käydään silti suljetuissa yhteisöissä, jolloinka niillä ei ole laajempaa vaikutusta "todellisuudessa".
Feministinen tutkimus ja naistutkimus ylipäätään on saanut paljon krittiikkiä, siitä että se on poliittista tutkimusta. Feminismiä liikkeenä on kritisoitu siitä, että se ei pyrikään tasa-arvoon vaan "akkavaltaan". Tällainen puhe on ainakin yleistä Suomessa. Feministisellä tutkimuksella on mielestäni tarkoituksena parantaa naisten asemaa mutta tasa-arvon hengessä. Feminismin tarkoituksena ei ole kääntää vain valtasuhteita päinvastaisiksi vaan lähinnä muuttaa itse vallan rakenteita. Voisiko valtaa sitten olla alistamatta "toista". Nykyään tutkimuksessa huomioidaan paljon myös mies- ja maskuliinisuus kysymyksiä ja tutkitaan valtaa eri miesryhmien välillä. Käsitys yhdestä "naisesta" tai naisen luonnosta on myös torjuttu kokonaan. Myös naisien ja naisryhmien välillä on vallan rakenteita. Nykyajan tutkimus pohtii nähdäkseni yhä enemmän ja enemmän vähemmistöpoliittisia kysymyksiä, jotka ovat myös poliittisesti latautuneita.
Feministisen tutkimuksen ja tieteen tekemisen nykyongelma on mielestäni sen tietynlainen marginaalisuus verrattuna vaikkapa luonnontieteelliseen tutkimukseen. Naistutkimuksen kysymyksiä ei pohdita peruskoulussa, eikä mielestäni lukiossakaan ole mitään tieteen sukupuolittumiseen viittaavaa opetusta. Yleiset oletukset tieteen objektisuudesta siis jäävät elämään, vaikka ne ovat mieskeskeisiä ja naisen pois sulkevia. Monien naisten lähinnä keskenään käymissä keskusteluissa puhutaan nykyään toki sukupuoleen kasvattamisesta ja äärimmillään mietitään tulisiko vastasyntyneet pukea tytöiksi vai pojiksi mutta mielestäni keskustelua käydään silti suljetuissa yhteisöissä, jolloinka niillä ei ole laajempaa vaikutusta "todellisuudessa".
Kati Ramanazanoglun ja Hollandin artikkelista
Kati Ramanazanoglun ja Hollandin artikkelista
Yhdyn artikkelissa esitettyyn käsitykseen siitä, ettei ole olemassa universaalia kokemusta, eikä kokemusta voi yleistää, silti kokemusten kerääminen ja analysointi esimerkiksi haastatteluaineistoista kertoo paljon todellisemmin maailmasta, jossa elämme kuin kokemusten jättäminen kokonaan huomiotta. Erityisesti arjen kokemus on ollut kiinnostuksen kohteena feministisessä tutkimuksessa. sillä naiset ovat toimineet pääosin ja toimivat edelleenkin paljon arjen alueilla, kotona ja perinteiden säilyttäjnä. Perinteen tutkimuksessa mielestäni kokemus myös on pääosassa mutta kokemus on keskittynyt miesinformantteihin ja naisten tuottamaa kokemuksellista tietoa on väheksytty. Oma käsitykseni kokemuksesta on lähinnä ruumiillinen tunne tai jonkin asian tekemisestä jäänyt muistikuva.
Itseäni kiinnosti kuinka kokemuksen nimeäminen vaikuttaa kokemuksen luonteeseen ja ennen kaikkea lisää tietoisuutta siitä, että jonkin tietyn asian kokeminen ei ole vain yksilöllistä. Kokemuksessa on kyse myös siitä miten se merkityksellistetään. Käsite perheväkivalta on meidän aikanamme ja omassa kulttuurissamme tuttu mutta niin ei ole ollut aina eikä perheväkivallasta puhuta tai sitä ei välttämättä merkityksellistetä kaikissa kulttuureissa. Suomessakin on varsin myöhään (1994) tullut laki jonka mukaan avioliitossa tehty raiskaus tai yhdyntään pakottaminen on myös rikos. Lain voimaan astuminen ja aviossa tehdyn raiskauksen nimeäminen perheväkivallan piiriin saattoi auttaa monia (lähinnä naisia) käsittelemään kokemaansa häpeää ja pelkoa, ei vain yksilöllisenä kokemuksena vaan myös toisien kokemuksina.
Kokemuksella on osansa myös tutkijan positioitumisessa tutkimukseensa ja itsereflektiossa. Tutkijan tulisi tarkastella itseään tutkimaansa ilmiötä tai ryhmää vasten ja mahdollisesti nähdä se millaisiin kategorioihin hänet voidaan asettaa. Yhteinen kokemus tutkittavan ryhmän ja tutkijan välillä on myös mahdollistanut monissa tapauksissa sisäpiiriin pääsemisen ja jopa murtanut sukupuolen asettamia tutkimusrajoja.
Yhdyn artikkelissa esitettyyn käsitykseen siitä, ettei ole olemassa universaalia kokemusta, eikä kokemusta voi yleistää, silti kokemusten kerääminen ja analysointi esimerkiksi haastatteluaineistoista kertoo paljon todellisemmin maailmasta, jossa elämme kuin kokemusten jättäminen kokonaan huomiotta. Erityisesti arjen kokemus on ollut kiinnostuksen kohteena feministisessä tutkimuksessa. sillä naiset ovat toimineet pääosin ja toimivat edelleenkin paljon arjen alueilla, kotona ja perinteiden säilyttäjnä. Perinteen tutkimuksessa mielestäni kokemus myös on pääosassa mutta kokemus on keskittynyt miesinformantteihin ja naisten tuottamaa kokemuksellista tietoa on väheksytty. Oma käsitykseni kokemuksesta on lähinnä ruumiillinen tunne tai jonkin asian tekemisestä jäänyt muistikuva.
Itseäni kiinnosti kuinka kokemuksen nimeäminen vaikuttaa kokemuksen luonteeseen ja ennen kaikkea lisää tietoisuutta siitä, että jonkin tietyn asian kokeminen ei ole vain yksilöllistä. Kokemuksessa on kyse myös siitä miten se merkityksellistetään. Käsite perheväkivalta on meidän aikanamme ja omassa kulttuurissamme tuttu mutta niin ei ole ollut aina eikä perheväkivallasta puhuta tai sitä ei välttämättä merkityksellistetä kaikissa kulttuureissa. Suomessakin on varsin myöhään (1994) tullut laki jonka mukaan avioliitossa tehty raiskaus tai yhdyntään pakottaminen on myös rikos. Lain voimaan astuminen ja aviossa tehdyn raiskauksen nimeäminen perheväkivallan piiriin saattoi auttaa monia (lähinnä naisia) käsittelemään kokemaansa häpeää ja pelkoa, ei vain yksilöllisenä kokemuksena vaan myös toisien kokemuksina.
Kokemuksella on osansa myös tutkijan positioitumisessa tutkimukseensa ja itsereflektiossa. Tutkijan tulisi tarkastella itseään tutkimaansa ilmiötä tai ryhmää vasten ja mahdollisesti nähdä se millaisiin kategorioihin hänet voidaan asettaa. Yhteinen kokemus tutkittavan ryhmän ja tutkijan välillä on myös mahdollistanut monissa tapauksissa sisäpiiriin pääsemisen ja jopa murtanut sukupuolen asettamia tutkimusrajoja.
Inna Hardingista
Harding kirjoittaa, että naisliikkeet ovat innostaneet yhteiskuntatieteilijöitä ja biologeja kritisoimaan perinteisiä tapoja selittää sosiaalinen- ja biologinen sukupuoli, sekä yhteiskunnan ja luonnon suhteiden esittämisen tapaa. Monet mieskeskeiset oletukset ja väitteet ovat säilyneet kyseenalaistamattomina yhteiskuntatieteen ja biologian sisällä. Hardig esittää, että koska nämä teoriat ovat vaillinaisia ja vääristyneitä, ovat feministit sen vuoksi kyseenalaistaneet niiden sopivuuden oman tieteenalansa tutkimukseen. Metodien vähäisen määrän vuoksi naisen ”luontoa” ja elämää on mahdotonta ymmärtää, eikä sukupuoli sidonnaisuuden vaikutuksiin käyttäytymiseen ja uskomuksiin päästä käsiksi. Hardigin mukaan on ongelmallista, että useimmat yhteiskuntatieteilijät eivät ole kyseenalaistaneet käytäntöjä; miestutkijat ovat haastatelleet ainoastaan miehiä miesten ja naisten uskomuksista ja käyttäytymisestä. Biologit ovat esittäneet että kosmetiikkaa testattaisiin ainoastaan urosrotilla, koska naaraiden kiimakierto vaikeuttaa naarasrottien käyttöä eläinkokeissa. Feministinen kritiikki on kohdistunut lisäksi myös tutkijoiden metodi pakkomielteeseen. Uusia tutkimuksia suunnitellaan siten, että ne pystytään toteuttamaan vanhoilla hyväksytyillä metodeilla.
Koska artikkelin pohjalta on blogissa paljon pohdittu feministisen tutkimusmetodin olemassaoloa, halusin lähestyä Hardigin artikkelia oman tieteen alani kannalta ja miettiä ovatko artikkelissa esitetyt kysymykset edelleen ajankohtaisia. Humanistisissa tieteissä biologia nähdään pääsääntöisesti maskuliinisena ja ”pahana” ja dikotomiaa feminiiniseen ”hyvään” humanistiseen tieteeseen luodaan ja uusinnetaan jatkuvasti (esimerkiksi pyytämällä biologian pääaineopiskelijaa perustelemaan miksi on tullut naistutkimuksen luennolle, kun samaa kysymystä ei esitetä vaikkapa kulttuuritutkimuksen opiskelijalle). Biologian ja biologin näkeminen luonnollisen problematisoimattomana kategoriana ja homogeenisenä biologien joukkona mahdollistaa feministisen tutkimuksen kannalta tarkoituksenmukaisten yleistysten esittämisen totuuksina. Hardig muun muassa kirjoittaa; ”on ongelma, että biologit esittää kosmetiikkaa testattavaksi ainoastaan uros rotilla koska naarasrottien kiimakierto kohtuuttomasti vaikeuttaa naarasrottien käyttöä koe eläimenä”.
Mikäli biologinen tutkimus nähdään maskuliinisena, sukupuolisokeana ja sen vuoksi naisille epäedullisena, voi kirjoittaja artikkelissaan esittää kyseisen argumentin problematisoimatta lainkaan miten hyvin rotta ylipäänsä edustaa ihmistä toksisuuskokeessa ja edustaako naarasrotta kiimakiertoineen todella paremmin (nais-)ihmistä kuin uros rotta. Näkemällä biologit homogeenisena joukkona voidaan jättää huomiotta, että toksikologejakin on moneen junaan (enkä tarkoita tässä tapauksessa hyvin poikkeuksellista valistunutta feministi-ekotoksikologi yksilöä). Teollisuuden palveluksessa työskentelevien ekotoksikologien intressinä (hyvin yksinkertaistetusti) on saada uusia kemikaaleja markkinoille mahdollisimman kustannustehokkaasti, valvontaviranomaistoksikologien tavoitteena on (hyvin yksinkertaistetusti) kehitellä mahdollisimman kattavia toksisuustestejä joita on kuitenkin mahdollista suorittaa yksinkertaisesti nopeasti ja mahdollisimman edullisesti, ja akateemisen ekotoksikologin tehtävänä on (hyvin yksinkertaistetusti) kritisoida tätä kaikkea (Forbes & Forbes 1994), vain lyhyen ja hyvin yksinkertaistetun esimerkin mainitakseni. Uusia kemikaaleja valmistetaan vuosittain useita tuhansia, jonkinlainen vaikka puutteellinenkin (tämän biologit myöntävät itsekin) järjestelmä niiden valvomiseksi on oltava.
Palataksemme takaisi oman tieteenalani metodien kritiikkiin, en yritä väittää ettei biologia olisi ollut ja olisi edelleen maskuliininen ja patriarkaalinen tieteenala. Biologialla tieteenalana on vielä paljon varaa kehittyä, jotta siitä voisi tulla kaikkien sukupuolien tiede. Mikä mielestäni olisi kuitenkin syytä huomioida on, ettei biologia tai biologit ole heterogeeninen joukko valkoisia, länsimaisia, keski-ikäisiä miehiä. Biologiaa ei ole hedelmällistä lähestyä kollektiivisena pahana ja tätä kautta luoda uudelleen ja uudelleen eroa humanististen tieteiden ja luonnon tieteiden välille. Lähestymällä toista tieteenalaa vihollisena ei liene mahdollista keskustella rakentavasti tai saavuttaa sen tasoista yhteisymmärrystä jonka seurauksena kumpikaan tieteenala voisi kehittyä.
Forbes, V. E. & Forbes, T. L.1994: Ecotoxicology in theory and practice. Chapman & Hall 247s.
Koska artikkelin pohjalta on blogissa paljon pohdittu feministisen tutkimusmetodin olemassaoloa, halusin lähestyä Hardigin artikkelia oman tieteen alani kannalta ja miettiä ovatko artikkelissa esitetyt kysymykset edelleen ajankohtaisia. Humanistisissa tieteissä biologia nähdään pääsääntöisesti maskuliinisena ja ”pahana” ja dikotomiaa feminiiniseen ”hyvään” humanistiseen tieteeseen luodaan ja uusinnetaan jatkuvasti (esimerkiksi pyytämällä biologian pääaineopiskelijaa perustelemaan miksi on tullut naistutkimuksen luennolle, kun samaa kysymystä ei esitetä vaikkapa kulttuuritutkimuksen opiskelijalle). Biologian ja biologin näkeminen luonnollisen problematisoimattomana kategoriana ja homogeenisenä biologien joukkona mahdollistaa feministisen tutkimuksen kannalta tarkoituksenmukaisten yleistysten esittämisen totuuksina. Hardig muun muassa kirjoittaa; ”on ongelma, että biologit esittää kosmetiikkaa testattavaksi ainoastaan uros rotilla koska naarasrottien kiimakierto kohtuuttomasti vaikeuttaa naarasrottien käyttöä koe eläimenä”.
Mikäli biologinen tutkimus nähdään maskuliinisena, sukupuolisokeana ja sen vuoksi naisille epäedullisena, voi kirjoittaja artikkelissaan esittää kyseisen argumentin problematisoimatta lainkaan miten hyvin rotta ylipäänsä edustaa ihmistä toksisuuskokeessa ja edustaako naarasrotta kiimakiertoineen todella paremmin (nais-)ihmistä kuin uros rotta. Näkemällä biologit homogeenisena joukkona voidaan jättää huomiotta, että toksikologejakin on moneen junaan (enkä tarkoita tässä tapauksessa hyvin poikkeuksellista valistunutta feministi-ekotoksikologi yksilöä). Teollisuuden palveluksessa työskentelevien ekotoksikologien intressinä (hyvin yksinkertaistetusti) on saada uusia kemikaaleja markkinoille mahdollisimman kustannustehokkaasti, valvontaviranomaistoksikologien tavoitteena on (hyvin yksinkertaistetusti) kehitellä mahdollisimman kattavia toksisuustestejä joita on kuitenkin mahdollista suorittaa yksinkertaisesti nopeasti ja mahdollisimman edullisesti, ja akateemisen ekotoksikologin tehtävänä on (hyvin yksinkertaistetusti) kritisoida tätä kaikkea (Forbes & Forbes 1994), vain lyhyen ja hyvin yksinkertaistetun esimerkin mainitakseni. Uusia kemikaaleja valmistetaan vuosittain useita tuhansia, jonkinlainen vaikka puutteellinenkin (tämän biologit myöntävät itsekin) järjestelmä niiden valvomiseksi on oltava.
Palataksemme takaisi oman tieteenalani metodien kritiikkiin, en yritä väittää ettei biologia olisi ollut ja olisi edelleen maskuliininen ja patriarkaalinen tieteenala. Biologialla tieteenalana on vielä paljon varaa kehittyä, jotta siitä voisi tulla kaikkien sukupuolien tiede. Mikä mielestäni olisi kuitenkin syytä huomioida on, ettei biologia tai biologit ole heterogeeninen joukko valkoisia, länsimaisia, keski-ikäisiä miehiä. Biologiaa ei ole hedelmällistä lähestyä kollektiivisena pahana ja tätä kautta luoda uudelleen ja uudelleen eroa humanististen tieteiden ja luonnon tieteiden välille. Lähestymällä toista tieteenalaa vihollisena ei liene mahdollista keskustella rakentavasti tai saavuttaa sen tasoista yhteisymmärrystä jonka seurauksena kumpikaan tieteenala voisi kehittyä.
Forbes, V. E. & Forbes, T. L.1994: Ecotoxicology in theory and practice. Chapman & Hall 247s.
Inna Ramazanoglu & Hollandista
Kokemus tutkimuksen lähtökohtana on tulee ongelmalliseksi koska kokevien subjektien kokemusten lähtökohdat ovat erilaiset. Kokevien subjektien kulttuurinen, sosiaalinen ja poliittinen asema vaikuttaa kokemuksen henkilökohtaiseen tulkintaan. Holland & Ramazanoglu mukaan ei ole olemassa ongelmatonta tai jaettua tapaa ymmärtää todellisuutta. Kokija on aina sosiaalisesti konstruoitu subjekti. Merkittävä ongelma naisten kokemusten tulkinnassa on myös, ettei ”nainen” ole luonnollinen kategoria, naiseksi määritteleminen on poliittisen kamppailun tulos.
Kokemukset tapahtuvat sosiaalisessa kontekstissa, ja sosiaaliset kontekstit puolestaan ovat kokijoille erilaisia. Kielen kautta voidaan sosiaalisista suhteista saada tietoa, mutta sosiaaliset suhteet sisältävät kokemuksia joihin ei kielen avulla päästä käsiksi, kokemuksilla on ikään kuin oma todellisuus. Ramazanoglu & Holland mukaan erilaiset ruumiit kokevat todellisuuden eri tavalla. Materiaalinen ruumis ja siinä tapahtuvat muutokset tulevat tiettäväksi käytössämme olevan kielen kautta. Tunteet vaikuttavat yksilön kokemuksiin, ne voivat kokijasta riippuen hyvin erilaisia, eivätkä myöskään välttämättä ole kielen tavoitettavissa. Saman tapahtuman eri kokijat saattavat myös tulkita tapahtuman eri tavoin riippuen kokijan arvoista. Vaikka yksittäisen kokijan kokemuksia ei voikaan tulkita todisteina objektiivisesta todellisuudesta ei kuitenkaan tarkoita, että kokemukset olisi syytä tai voisi jättää huomiotta.
Teorian, kielen ja kokemuksen suhteet ovat ongelmallisia. Ihmiset ymmärtävät tapahtumat ja kokemukset kielen ja heidän käytössään olevien merkitysten kautta, mutta kieli ei kuitenkaan ”saavuta” todellista ” todellisuutta. Kokemus itsessään ei tuota tietoa miesten vallasta. Miesten valta voidaan käsitteellistää antamalla merkityksiä omille tunteille ja tätä kautta voidaan tuoda julki teorioita miesten vallasta. Uusien käsitteiden kautta ihmiset pystyvät tulkitsemaan vanhoja kokemuksiaan uudella tavalla, tai pystyvät tuomaan näkyväksi sen mikä aiemmin oli piilossa.
Ajatus kielestä todellisuuden rakentajana on mielenkiintoinen. Tähän ajatukseen törmäsin kunnolla vasta naistutkimuksen opintojen myötä. Naistutkimuksen opintojen kautta minulla on myös omakohtainen kokemus uusien käsitteiden ja teorioiden kautta aiemmin piilossa olleen näkyväksi tuleminen. Naistutkimuksen opintojen kautta paitsi yhteiskunnan valtarakenteet, myös sukupuoleksi kasvaminen ja sen merkitys kaikissa sosiaalisissa tilanteissa tuli näkyväksi. Koko maailmankatsomuksen radikaalin muuttumisen vuoksi vastasin aluksi kysyville ihmisille, että en suosittele naistutkimuksen opintoja kenellekään. Sittemmin, alkujärkytyksestä päästyäni, olen vastannut suosittelevani niitä kaikille.
Kati esittelee artikkelin...
Eileraas, Karina, “Reframing the colonial gaze: photography, ownership, and feminist resistance.” . 2003 MLN
Eileraas pyrkii artikkelissaan valottamaan naisten kokemusten laajaa kirjoa niin kuvien tuottajina, kuluttajina ja käsittelijöinä
Hänen arvioitavana aineistonaan on Ranskalaisen Marc Garangerin ottamia sota-ajan henkilökorttikuvia algerialaisista naisista.
Hän tulkitsee kuvissa esiintyvää vastakatsetta kolonialistisen kritiikin periaatteilla perustuen algerialais-ranskalaisen Leila Shebbarin novelliin Sherazade: Missing aged 17, Dark Curly Hair, Green Eyes, jota hän myös analysoi. Hän pyrkii löytämään kuvista samaa naisten vastakatsetta, jota on runsaasti Shebbarin novellissa.
Eileraas pyrkii artikkelissaan valottamaan naisten kokemusten laajaa kirjoa niin kuvien tuottajina, kuluttajina ja käsittelijöinä
Hänen arvioitavana aineistonaan on Ranskalaisen Marc Garangerin ottamia sota-ajan henkilökorttikuvia algerialaisista naisista.
Hän tulkitsee kuvissa esiintyvää vastakatsetta kolonialistisen kritiikin periaatteilla perustuen algerialais-ranskalaisen Leila Shebbarin novelliin Sherazade: Missing aged 17, Dark Curly Hair, Green Eyes, jota hän myös analysoi. Hän pyrkii löytämään kuvista samaa naisten vastakatsetta, jota on runsaasti Shebbarin novellissa.
Jouni pohtii Hardingia
Harding on tunnettu juuri tutkijan "auki kirjoittamisen" teesistään, kuten itse asiaa nimittäisin. Samalla objektiivisuuden ongelma on Hardingin keskiössä ja tuo feminismin "moraalisuus" herättää varmasti laajemmassa sukupuolikontekstissa keskustelua - itselleni Harding edustaa Butlerin vulgaarin vääristelyn ohella feministisen teorian vaikeimmin aihetta tuntemattomille selitettävää ajattelijaa.
Onhan nykyakana toisaalta ihan uudenlaistakin sukupuolieron politiikkaa kuin ehkä Hardingin artikkelin aikana, kuten sukupuolisuuden sulkeistamista, interseksuaalien ja hermafordiittien (bio)poliittista pohdintaa - paljon aiheita joihin Hardingin ajatukset voivat antaa lisävaloa. Toivon että aiheesta käydään kurssilla lisää.
Onhan nykyakana toisaalta ihan uudenlaistakin sukupuolieron politiikkaa kuin ehkä Hardingin artikkelin aikana, kuten sukupuolisuuden sulkeistamista, interseksuaalien ja hermafordiittien (bio)poliittista pohdintaa - paljon aiheita joihin Hardingin ajatukset voivat antaa lisävaloa. Toivon että aiheesta käydään kurssilla lisää.
Jouni kommentoi Ramazanoglua & Hollandia
Ramazanoglun & Hollandin artikkeli herättää useita kysymyksiä kokemuksen monisyisestä ja ambivalentista luonteesta. Itseäni heteromiehenä kiinnosti erityisesti lukea artikkelia kokemusten nimeämisen käytäntöjen kautta - kuinka esimerkiksi raiskaus merkityksellistyy sekä henkilökohtaisen että yleiseksi koetun kautta yhä uudelleen ja uudelleen kerrottuna ja muisteltuna tapahtumana. Ajatus vastuusta omien kertomusten ja muiden kokemusten kommentoinnin suhteen omaa vallan elementin implikaatioineen - se mitä jätetään pois korostamalla tietynlaista kokemusta klusteroituu helposti siihen, mitä kertojan nähdään edustavan. Monet kokemustensa jakajat myös käyttävät näitä oletuksia ja stereotyyppejä hyväksi tarvittaessa. Tämänkin näkeminen joskus vain eettisenä kysymyksenä voi piilottaa vallan sanojen ja niiden takana seisomisen taakse, ulottumattomiin.
Itse realismin mahdollisuuksien tarkkailijana ajattelen että artikkelissa sivumennen mainitut emotionaaliset käytännöt essentioalisoivat herkästi vaikkapa raiskauksesta puhumista ja se tarvetta - kriisipsykologiassa karkeasti ottaen puhutaankin vaikeiden kokemusten merkityksellistämisen kaksinaisuudesta: toisille kokemusten pyörittely voi avata uusia reittejä itseymmärrykseen ja voimistumiseen, toisille ikävän kokemuksen uudelleen palauttaminen vain korostaa jähmettyneitä malleja kokea ja toisintaa diskurssia omasta ruumiistaan ja siihen liitetyistä merkityksistä.
Ajatellessani kokemuksen kysymystä oman opinnäytetyöni aiheen eli biologisoinnin kannalta, ajattelen että juuri tämän suhteen uskon feministisen teorian muuttavan vakiintuneita käsityksiä biologiasta ja sen luonteesta. Jos tarkastelisin kokemusta pelkästään erilaisten sosiaalisten ja kulttuuristen muuttujien kautta suodattuvana ja hylkäisin täysin biologisen diskurssin, mitä tämä tekee naiseuden kokemiselle eron kautta? Ruumis koetaan jatkuvasti kulttuurissamme biologisia eroja käsittelevien merkitysten myötä ja väitän että monille tunne essentiaalisesta biologisesta erosta mahdollistaa myös kokemusten voimaanttamisen käytännön ajattelussa. Minulla ei ole helppoja vastauksia, vain liuta uusia kysymyksiä.
Itse realismin mahdollisuuksien tarkkailijana ajattelen että artikkelissa sivumennen mainitut emotionaaliset käytännöt essentioalisoivat herkästi vaikkapa raiskauksesta puhumista ja se tarvetta - kriisipsykologiassa karkeasti ottaen puhutaankin vaikeiden kokemusten merkityksellistämisen kaksinaisuudesta: toisille kokemusten pyörittely voi avata uusia reittejä itseymmärrykseen ja voimistumiseen, toisille ikävän kokemuksen uudelleen palauttaminen vain korostaa jähmettyneitä malleja kokea ja toisintaa diskurssia omasta ruumiistaan ja siihen liitetyistä merkityksistä.
Ajatellessani kokemuksen kysymystä oman opinnäytetyöni aiheen eli biologisoinnin kannalta, ajattelen että juuri tämän suhteen uskon feministisen teorian muuttavan vakiintuneita käsityksiä biologiasta ja sen luonteesta. Jos tarkastelisin kokemusta pelkästään erilaisten sosiaalisten ja kulttuuristen muuttujien kautta suodattuvana ja hylkäisin täysin biologisen diskurssin, mitä tämä tekee naiseuden kokemiselle eron kautta? Ruumis koetaan jatkuvasti kulttuurissamme biologisia eroja käsittelevien merkitysten myötä ja väitän että monille tunne essentiaalisesta biologisesta erosta mahdollistaa myös kokemusten voimaanttamisen käytännön ajattelussa. Minulla ei ole helppoja vastauksia, vain liuta uusia kysymyksiä.
Iida esittelee Johnsonin artikkelin
Johnson, Merri Lisa (2007) ”Gangster feminism: the feminist cultural work of HBO’s ”The Sopranos”. Feminist Studies.
Merri Lisa Johnson tarkastelee artikkelissaan The Sopranos -tv-sarjaa, jossa kuvataan usein feministisesti askarruttavia ongelmia, kuten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Johnson ei artikkelin alussa varsinaisesti esittele tutkimuskysymyksiään, mutta ne tulevat esille analyysin edetessä: Voiko Sopranosia pitää feministisenä sarjana, vai onko se anti-feministinen? Tutkimuskohteena on University-niminen jakso, jossa mies murhaa stripparina toimineen tyttöystävänsä. Johnson kysyy, onko kyseessä pelkästään stereotyyppinen esitys stripparin murhasta vai kriittinen kannanotto siihen? Menetelmänä hän käyttää intersektionaalista analyysiä. Hän erittelee sarjan hahmojen välisiä sosiaalisia suhteita ja heidän (väkivaltaista) toimintaansa osana laajempia yhteiskunnallisia rakenteita ja kategorioita, joista esille nousevat tärkeimpinä luokka, sukupuoli ja seksuaalisuus. Johnsonin lähestymistapaan on vaikuttanut se, että hän on itse ollut aiemmin strippari. Perusteellisen analyysin lopuksi hän toteaa, että Sopranos kritisoi kuvaamaansa patriarkaalista järjestelmää ja rakenteellista väkivaltaa, joten sen voi tulkita feministiseksi ohjelmaksi.
Johnson asettaa oman tutkimuksensa osaksi aiempaa feminististä mediatutkimusta, jota hän haluaisi kehittää eteenpäin, pois perinteisestä "hyvä media/paha media" -asetelmasta, kohti entistä monipuolisempaa kolmannen aallon mediateoriaa.
Merri Lisa Johnson tarkastelee artikkelissaan The Sopranos -tv-sarjaa, jossa kuvataan usein feministisesti askarruttavia ongelmia, kuten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Johnson ei artikkelin alussa varsinaisesti esittele tutkimuskysymyksiään, mutta ne tulevat esille analyysin edetessä: Voiko Sopranosia pitää feministisenä sarjana, vai onko se anti-feministinen? Tutkimuskohteena on University-niminen jakso, jossa mies murhaa stripparina toimineen tyttöystävänsä. Johnson kysyy, onko kyseessä pelkästään stereotyyppinen esitys stripparin murhasta vai kriittinen kannanotto siihen? Menetelmänä hän käyttää intersektionaalista analyysiä. Hän erittelee sarjan hahmojen välisiä sosiaalisia suhteita ja heidän (väkivaltaista) toimintaansa osana laajempia yhteiskunnallisia rakenteita ja kategorioita, joista esille nousevat tärkeimpinä luokka, sukupuoli ja seksuaalisuus. Johnsonin lähestymistapaan on vaikuttanut se, että hän on itse ollut aiemmin strippari. Perusteellisen analyysin lopuksi hän toteaa, että Sopranos kritisoi kuvaamaansa patriarkaalista järjestelmää ja rakenteellista väkivaltaa, joten sen voi tulkita feministiseksi ohjelmaksi.
Johnson asettaa oman tutkimuksensa osaksi aiempaa feminististä mediatutkimusta, jota hän haluaisi kehittää eteenpäin, pois perinteisestä "hyvä media/paha media" -asetelmasta, kohti entistä monipuolisempaa kolmannen aallon mediateoriaa.
Ainon Frances Montellin artikkeliesittely
Frances Montellin artikkeli ”Focus Group Interviews: A New Feminist Method” perustuu Montellin omiin ryhmähaastattelukokemuksiin ja hänen tutkimukseensa naisten ajatuksista seksistä ja median/populaarikulttuurin niihin vaikuttamisesta. Artikkeli pohtii ryhmähaastatteluja metodina, ei niinkään esittele Montellin tutkimusta. Kohdistetussa ryhmähaastattelussa osallistujien vuorovaikutus antaa arvokasta tietoa sukupuolen ja seksuaalisuuden tutkimukseen. Ryhmähaastattelu voi olla myös voimaannuttava ja tietoisuutta kasvattava niin haastateltaville kuin haastattelijallekin. Ryhmähaastatteluihin kuitenkin liittyy useita eettisiä ja käytännöllisiä ongelmia, kuten ryhmädynamiikka, ryhmän laatu ja sen koostaminen sekä haastattelijan/tutkijan rooli, joita tutkijan tulee pohtia. Muita tutkimusmetodeja paremmin ryhmähaastattelu mahdollistaa feministisen tietoisuuden kasvun ja voimaantumisen, osallistujien parissa, joten tämän metodin avulla myös muut kuin tutkija saa haastattelutilanteesta itselleen jotain. Metodin yleistä kritiikkiä artikkelissa on vain vähän ja nonverbaalisen viestinnän sekä haastateltavien aitouden/ muiden osallistujien ohjailevan vaikutuksen teemoista itselläni onkin mielipiteitä.
Cosmo Girls Talk (Maijun artikkeliesittely)
Kaarina Nikunen (2007) tarkastelee artikkelissaan Cosmo Girls Talk: Blurring Boundaries of Porn and Sex nuorille naisille suunnatun Cosmopolitan –lehden Internetkeskustelupalstan Cosmo foorumin seksi- ja pornoaiheisia keskusteluja. Nikunen tulkitsee foorumille kirjoittavien naisten puhetta seksistä diskurssianalyyttisesti pyrkien purkamaan, millaisia diskursseja pornosta puheessa rakentuu.
Kirjoituksen aineisto koostuu Cosmo foorumin kahdesta keskustelusta (aiheina ”suihinotto” ja ”poikaystävä ja porno”), jotka on valittu aineistoksi, koska ne Nikusen mukaan tarjoavat mielenkiintoisinta tietoa pornosta (ja kaupallisesta seksistä laajemminkin).
Valitsin kyseisen artikkelin ensinnäkin, koska se on sekä tutkimusmenetelmällisesti että aineistoltaan itseäni kiinnostava. Lisäksi minua miellyttää artikkelin selkeys; asetettuun kysymykseen vastataan artikkelin lopussa, kun Nikunen erittelee keskusteluista löytämänsä kolme erilaista diskurssia pornosta.
Kirjoituksen aineisto koostuu Cosmo foorumin kahdesta keskustelusta (aiheina ”suihinotto” ja ”poikaystävä ja porno”), jotka on valittu aineistoksi, koska ne Nikusen mukaan tarjoavat mielenkiintoisinta tietoa pornosta (ja kaupallisesta seksistä laajemminkin).
Valitsin kyseisen artikkelin ensinnäkin, koska se on sekä tutkimusmenetelmällisesti että aineistoltaan itseäni kiinnostava. Lisäksi minua miellyttää artikkelin selkeys; asetettuun kysymykseen vastataan artikkelin lopussa, kun Nikunen erittelee keskusteluista löytämänsä kolme erilaista diskurssia pornosta.
torstai 26. maaliskuuta 2009
Riitan artikkeliesittely
Opintojaksolla esiteltävä artikkeli: Stiina Hänninen & Sirpa Sarlio-Lähteenkorva. 2005. Naisen ideaalivartalo laihdutustuotemainonnassa ja vaikeasti lihavien laihduttajanaisten puheessa. Naistutkimus 3/2005. 30–40.
Stiina Hänninen ja Sirpa Sarlio-Lähteenkorva tarkastelevat artikkelissa sitä, millaista naisvartaloa laihdutustuotemainokset myyvät ja millaista vartaloa vaikeasti lihavat laihduttajanaiset kertovat tavoittelevansa. Laihdutustuotemainonta-aineisto on koottu Seura-lehdestä vuosilta 1948–2001. Haastatteluaineisto puolestaan on koottu osana tutkimusprojektia, jossa on seurattu terveydenhuollon järjestämiä painonhallintaryhmiä. Ryhmiin naiset olivat tulleet terveyssyistä lääkärin lähettäminä. Haastatteluaineistosta on nostettu tarkasteluun episodit, joissa naiset kertovat, millaista vartaloa he laihduttamisella tavoittelevat ja kuinka he kokevat lihavuuden, laihduttamisen ja hoikkuusihanteen. Artikkelin pyrkimyksenä on avata hoikkuutta positiiviseksi arvottavaa kulttuurista merkitysympäristöämme analysoimalla laihdutustuotemainontaa ja vaikeasti lihavien naisten puhetta. Mainosaineisto toimii kirjoittajien mukaan taustoituksena haastatteluaineiston analyysin tulosten purkamiselle.
Stiina Hänninen ja Sirpa Sarlio-Lähteenkorva tarkastelevat artikkelissa sitä, millaista naisvartaloa laihdutustuotemainokset myyvät ja millaista vartaloa vaikeasti lihavat laihduttajanaiset kertovat tavoittelevansa. Laihdutustuotemainonta-aineisto on koottu Seura-lehdestä vuosilta 1948–2001. Haastatteluaineisto puolestaan on koottu osana tutkimusprojektia, jossa on seurattu terveydenhuollon järjestämiä painonhallintaryhmiä. Ryhmiin naiset olivat tulleet terveyssyistä lääkärin lähettäminä. Haastatteluaineistosta on nostettu tarkasteluun episodit, joissa naiset kertovat, millaista vartaloa he laihduttamisella tavoittelevat ja kuinka he kokevat lihavuuden, laihduttamisen ja hoikkuusihanteen. Artikkelin pyrkimyksenä on avata hoikkuutta positiiviseksi arvottavaa kulttuurista merkitysympäristöämme analysoimalla laihdutustuotemainontaa ja vaikeasti lihavien naisten puhetta. Mainosaineisto toimii kirjoittajien mukaan taustoituksena haastatteluaineiston analyysin tulosten purkamiselle.
Iidan ajatuksia Ramazanoglun & Hollandin artikkelista
Kokemuksellisen tai henkilökohtaisen ja teoreettisen suhde on mielestäni yksi kiinnostavimmista asioista Ramazanoglun ja Hollandin artikkelissa, joten pohdin ensimmäiseksi sitä.
Ymmärsin Ramazanoglun ja Hollandin artikkelin keskeisimmäksi ajatukseksi sen, että kokemuksilla ja teorioilla on kahdensuuntainen suhde. Kokemukset voivat tarjota uutta tietoa ja auttaa kehittämään teorioita eteenpäin, ja samaan aikaan aiempi teoreettinen tieto aiheesta voi auttaa ihmistä jäsententämään ja ymmärtämään omia kokemuksiaan. Näin ollen teoria voi hyötyä ihmisten henkilökohtaisista kokemuksista, ja myös ihmiset voivat saada teorioista apua kokemustensa selittämiseen.
Ramazanoglu ja Holland kirjoittavat (382), että feminismin tarjoamien käsitteiden avulla ihmiset voivat nimetä ja haastaa sukupuolten välisiä valtasuhteita. Teoreettinen tieto esimerkiksi sukupuolijärjestelmästä voi auttaa ihmistä ymmärtämään omia kokemuksiaan ja hahmottamaan niitä osana laajempaa kokonaisuutta. Esimerkiksi nainen, joka on kokenut syrjintää työpaikallaan, voi huomata feminististen teorioiden kautta, että hänen kokemuksensa on osa laajempaa valtajärjestelmää. Samaan aikaan ihmisten henkilökohtaiset kokemukset sukupuolihierarkioista ja sukupuolittuneista sosiaalisista suhteista tarjoavat lisää uutta ja arvokasta tietoa feministiselle teoriakentälle.
Ihmisellä voi olla tietoa asiasta, josta hänellä ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta myöhempi henkilökohtainen kokemus voi muuttaa aiemman tiedon ja tuottaa uutta tietoa. Ihminen voi myös kokea jotain, mistä hänellä ei ollut aiempaa tietoa. Kaikille kokemuksille ei löydy edes sanoja, mutta feministiset teoriat tarjoavat sanoja ainakin joidenkin kokemusten ja ilmiöiden selittämiseen.
Tarvitseeko feministinen tutkimus kokemuksia voidakseen kehittyä ja ollakseen uskottavaa? Onko feministinen teoria riippuvainen ihmisten kokemuksista? (382) Monet ovatkin jo aiemmissa tästä artikkelista kirjoitetuissa kommenteissa pohtineet feministisen tutkimuksen ja kokemusten välistä suhdetta ja sitä, miksi kokemukset ovat olleet niin merkittävässä roolissa feministisen teorian kehittymiselle.
Ramazanoglu ja Holland korostavat, että kokemus on aina subjektiivinen, arvojen värittämä tulkinta todellisuudesta. Vaikka yrittäisimme tuottaa perusteltua ja harkittua tietoa, ei ole olemassa ongelmatonta tai puolueetonta totuutta: jaettua, universaalia kokemusta todellisuudesta. (383) Yhtä kokemusta ei voi yleistää kaikkiin. Kokemuksen vakavasti ottaminen tarkoittaa sitä, että arvostamme kokemuksen tarjoamaa tietoa ja hyödynnämme sitä teoreettisessa työssämme, vaikka ymmärrämme, ettei henkilökohtainen kokemus voi koskaan kertoa "aitoa totuutta" maailmasta. (387)
Kirjoittajat kertoivat artikkelissa "tietävästä feministisestä subjektista", mutta se jäi käsitteenä minulle hieman epäselväksi, vaikka osittain ymmärsin sen. Toivoisin, että viimeistään kurssin intensiiviosuudella kerrottaisiin siitä lisää tai tarkennettaisiin, mitä sillä tarkoitetaan.
Kaiken kaikkiaan tämä artikkeli tuntui hivenen vaikealta ymmärtää ja sisäistää. Kuitenkin Ramazanoglu & Holland tarjosivat minulle paljon uutta pohdittavaa. En ole aiemmissa naistutkimuksen opinnoissani miettinyt ja analysoinut kokemusta näin perusteellisesti. Tähän mennessä olen tehnyt vasta yhden isomman (rockdiskurssia käsitelleen) harjoitustyön, enkä siinä pohtinut kokemusta. Aineistonani oli lehtihaastatteluita. Toisaalta olisin voinut pohtia, millaisena kokemuksena rock näyttäytyy analysoimissani jutuissa tai kuinka rockdiskurssia rakennetaan muusikoiden "rock-elämään kuuluvien" kokemusten kautta.
Ymmärsin Ramazanoglun ja Hollandin artikkelin keskeisimmäksi ajatukseksi sen, että kokemuksilla ja teorioilla on kahdensuuntainen suhde. Kokemukset voivat tarjota uutta tietoa ja auttaa kehittämään teorioita eteenpäin, ja samaan aikaan aiempi teoreettinen tieto aiheesta voi auttaa ihmistä jäsententämään ja ymmärtämään omia kokemuksiaan. Näin ollen teoria voi hyötyä ihmisten henkilökohtaisista kokemuksista, ja myös ihmiset voivat saada teorioista apua kokemustensa selittämiseen.
Ramazanoglu ja Holland kirjoittavat (382), että feminismin tarjoamien käsitteiden avulla ihmiset voivat nimetä ja haastaa sukupuolten välisiä valtasuhteita. Teoreettinen tieto esimerkiksi sukupuolijärjestelmästä voi auttaa ihmistä ymmärtämään omia kokemuksiaan ja hahmottamaan niitä osana laajempaa kokonaisuutta. Esimerkiksi nainen, joka on kokenut syrjintää työpaikallaan, voi huomata feminististen teorioiden kautta, että hänen kokemuksensa on osa laajempaa valtajärjestelmää. Samaan aikaan ihmisten henkilökohtaiset kokemukset sukupuolihierarkioista ja sukupuolittuneista sosiaalisista suhteista tarjoavat lisää uutta ja arvokasta tietoa feministiselle teoriakentälle.
Ihmisellä voi olla tietoa asiasta, josta hänellä ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta myöhempi henkilökohtainen kokemus voi muuttaa aiemman tiedon ja tuottaa uutta tietoa. Ihminen voi myös kokea jotain, mistä hänellä ei ollut aiempaa tietoa. Kaikille kokemuksille ei löydy edes sanoja, mutta feministiset teoriat tarjoavat sanoja ainakin joidenkin kokemusten ja ilmiöiden selittämiseen.
Tarvitseeko feministinen tutkimus kokemuksia voidakseen kehittyä ja ollakseen uskottavaa? Onko feministinen teoria riippuvainen ihmisten kokemuksista? (382) Monet ovatkin jo aiemmissa tästä artikkelista kirjoitetuissa kommenteissa pohtineet feministisen tutkimuksen ja kokemusten välistä suhdetta ja sitä, miksi kokemukset ovat olleet niin merkittävässä roolissa feministisen teorian kehittymiselle.
Ramazanoglu ja Holland korostavat, että kokemus on aina subjektiivinen, arvojen värittämä tulkinta todellisuudesta. Vaikka yrittäisimme tuottaa perusteltua ja harkittua tietoa, ei ole olemassa ongelmatonta tai puolueetonta totuutta: jaettua, universaalia kokemusta todellisuudesta. (383) Yhtä kokemusta ei voi yleistää kaikkiin. Kokemuksen vakavasti ottaminen tarkoittaa sitä, että arvostamme kokemuksen tarjoamaa tietoa ja hyödynnämme sitä teoreettisessa työssämme, vaikka ymmärrämme, ettei henkilökohtainen kokemus voi koskaan kertoa "aitoa totuutta" maailmasta. (387)
Kirjoittajat kertoivat artikkelissa "tietävästä feministisestä subjektista", mutta se jäi käsitteenä minulle hieman epäselväksi, vaikka osittain ymmärsin sen. Toivoisin, että viimeistään kurssin intensiiviosuudella kerrottaisiin siitä lisää tai tarkennettaisiin, mitä sillä tarkoitetaan.
Kaiken kaikkiaan tämä artikkeli tuntui hivenen vaikealta ymmärtää ja sisäistää. Kuitenkin Ramazanoglu & Holland tarjosivat minulle paljon uutta pohdittavaa. En ole aiemmissa naistutkimuksen opinnoissani miettinyt ja analysoinut kokemusta näin perusteellisesti. Tähän mennessä olen tehnyt vasta yhden isomman (rockdiskurssia käsitelleen) harjoitustyön, enkä siinä pohtinut kokemusta. Aineistonani oli lehtihaastatteluita. Toisaalta olisin voinut pohtia, millaisena kokemuksena rock näyttäytyy analysoimissani jutuissa tai kuinka rockdiskurssia rakennetaan muusikoiden "rock-elämään kuuluvien" kokemusten kautta.
Anulle Visweswaranin artikkeli
Anu Emilia varaa artikkelin Visweswaran, Kamala (1997) “Histories of feminist ethnography”. Annual Review of Anthropology 26, 591–621.
Enää huominen aikaa :)
Kurssimme intensiiviosuus lähestyy vauhdilla! Blogikeskusteluihin on aikaa enää huominen - onneksi täällä onkin ollut jo vilkasta. Kommenttejanne on ollut ilo lukea ja paljon olen saanut ideoita siitä, mitä olisi hyödyllistä kurssilla käsitellä.
Jouni esittelee artikkelin
Esittely Anna Rotkirchin artikkelista "Naturligtvis? Moderskap, essentialism och evolutionsteori":
Rotkirchin (2003) artikkeli käsittelee evoluutioteorian tutkimustulosten esittämiä mahdollisuuksia äitiyden feministisen tutkimuksen kannalta. Hän kritisoi Nancy Chodorowin (1978) esittämää vaikutusvaltaista äitiyskäsitystä vetoamalla Sarah B. Hrdyn (1999) and Anne Campbellin (2002) näkökulmiin äitiydestä evoluutiopsykologisten sopeutumien (adaptaatioiden) ja ympäristön jatkuvan ja välttämättömän vuorovaikutuksen myötä muotoutuvana prosessina. Rotkirch esittää, että uudet evoluutiobiologiset käsitykset äitiydestä voivat sekä selittää että haastaa biologiaan tyypillisesti liitettyä yksioikoista ajattelua luonnosta, essentialimista ja äitiydestä. Olennaisena erona konventionaalisiin käsityksiin "luonnollisesta äitiydestä" Rotkirch korostaa äitiyden biologisuutta ristiriitojen ja naisen valintojen muovaamana merkityskenttänä. Artikkelin keskeinen tavoite on edistää feministisen teorian kytköksiä moderniin empiiriseen ja teoreettiseen keskusteluun käyttäytymismallien sukupuolittuneisuuden evoluutiopsykologisista vaikutteista.
Rotkirchin (2003) artikkeli käsittelee evoluutioteorian tutkimustulosten esittämiä mahdollisuuksia äitiyden feministisen tutkimuksen kannalta. Hän kritisoi Nancy Chodorowin (1978) esittämää vaikutusvaltaista äitiyskäsitystä vetoamalla Sarah B. Hrdyn (1999) and Anne Campbellin (2002) näkökulmiin äitiydestä evoluutiopsykologisten sopeutumien (adaptaatioiden) ja ympäristön jatkuvan ja välttämättömän vuorovaikutuksen myötä muotoutuvana prosessina. Rotkirch esittää, että uudet evoluutiobiologiset käsitykset äitiydestä voivat sekä selittää että haastaa biologiaan tyypillisesti liitettyä yksioikoista ajattelua luonnosta, essentialimista ja äitiydestä. Olennaisena erona konventionaalisiin käsityksiin "luonnollisesta äitiydestä" Rotkirch korostaa äitiyden biologisuutta ristiriitojen ja naisen valintojen muovaamana merkityskenttänä. Artikkelin keskeinen tavoite on edistää feministisen teorian kytköksiä moderniin empiiriseen ja teoreettiseen keskusteluun käyttäytymismallien sukupuolittuneisuuden evoluutiopsykologisista vaikutteista.
Jouni varaa artikkelin
Esittelisin kurssilla Anna Rotkirchin artikkelin Naturligtvis? Moderskap,
essentialism och evolutionsteori. Naistutkimus - Kvinnoforskning 3/2003.
essentialism och evolutionsteori. Naistutkimus - Kvinnoforskning 3/2003.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Maiju miettii Ramazanoglua & Hollandia
Feministiäitini on sanonut minulle monta kertaa miten onnekkaassa ja hyvässä asemassa olen, kun olen voinut opiskella feminististä teoriaa. Aiemmat feministisukupolvet ovat kokeneet asioita (sukupuolista ja seksuaalista epätasa-arvoa, häirintää, asenteita, arvoja, tapoja jne.), jotka he ovat kokeneet epäoikeudenmukaisiksi mutta, jotka ovat olleet vain kokemuksia, tai tuntuneet jopa siltä, että ne ovat vain yksilöllisiä ja henkilökohtaisia kokemuksia.
Kokemuksen ja teoreettisen suhde onkin tässä mielessä varsin mielenkiintoinen. Akateemisessa feministisessä ajattelussa kokemus on nähty tiedon lähteenä (s. 383) vaikka tätä saatetaan muilla tieteenaloilla pitää ongelmallisena. Kokemuksella ja teorialla voidaankin sanoa olevan kaksisuuntainen suhde; teoria auttaa ymmärtämään kokemusta ja kokemukset puolestaan auttavat ymmärtämään teoriaa (s. 390).
Mitä kokemus sitten on, on hankalampi kysymys. Kirjoittajat erittelevät erilaisia ”kokemuksia” (s. 383-386), joka selvensi ainakin kokemuksen –kokemuksien välistä eroa. Hardingin esittämä ajatus siitä, että naisten kokemusten mukaan ottaminen on yksi feministisen tutkimuksen lähtökohtia, asettuu Ramazanoglun & Hollandin artikkelissa varsin toisenlaiseen valoon. Mikä on naisten kokemus, jos ja kun naiset eivät ole yksi kategoria?
Raiskausesimerkillä kirjoittajat tuovat käsittääkseni esille, että on olemassa naisia yhdistäviä kokemuksia (vaikka raiskaus voi tietenkin kohdistua myös mieheen). Toisaalta ainakin itse jumiuduin siihen kielen etuoikeutta ajavaan lähtökohtaan, että raiskaus on ilmiö, jota tuotetaan jatkuvasti erilaisen kielenkäytön avulla. Raiskauksen määritteleminen on yhteydessä sen määritelmään (kuten tulee esille s. 389, jossa kirjoittajat kertovat naisista, jotka eivät määritelleet vastentahtoista vaginapenetraatiota raiskaukseksi, vaikka varmaankin tietävät sellaisen käsitteen/ilmiön kuin raiskaus. Tämä siksi, etteivät he kokeneet tapahtumaa raiskaukseksi).
Kokemuksen ja teoreettisen suhde onkin tässä mielessä varsin mielenkiintoinen. Akateemisessa feministisessä ajattelussa kokemus on nähty tiedon lähteenä (s. 383) vaikka tätä saatetaan muilla tieteenaloilla pitää ongelmallisena. Kokemuksella ja teorialla voidaankin sanoa olevan kaksisuuntainen suhde; teoria auttaa ymmärtämään kokemusta ja kokemukset puolestaan auttavat ymmärtämään teoriaa (s. 390).
Mitä kokemus sitten on, on hankalampi kysymys. Kirjoittajat erittelevät erilaisia ”kokemuksia” (s. 383-386), joka selvensi ainakin kokemuksen –kokemuksien välistä eroa. Hardingin esittämä ajatus siitä, että naisten kokemusten mukaan ottaminen on yksi feministisen tutkimuksen lähtökohtia, asettuu Ramazanoglun & Hollandin artikkelissa varsin toisenlaiseen valoon. Mikä on naisten kokemus, jos ja kun naiset eivät ole yksi kategoria?
Raiskausesimerkillä kirjoittajat tuovat käsittääkseni esille, että on olemassa naisia yhdistäviä kokemuksia (vaikka raiskaus voi tietenkin kohdistua myös mieheen). Toisaalta ainakin itse jumiuduin siihen kielen etuoikeutta ajavaan lähtökohtaan, että raiskaus on ilmiö, jota tuotetaan jatkuvasti erilaisen kielenkäytön avulla. Raiskauksen määritteleminen on yhteydessä sen määritelmään (kuten tulee esille s. 389, jossa kirjoittajat kertovat naisista, jotka eivät määritelleet vastentahtoista vaginapenetraatiota raiskaukseksi, vaikka varmaankin tietävät sellaisen käsitteen/ilmiön kuin raiskaus. Tämä siksi, etteivät he kokeneet tapahtumaa raiskaukseksi).
LiisiJ varaa artikkelin
Sperr, Susan A. (2002) What can conversation analysis contriburte fo feminist methodology? Putting reflexivity into practice".
Maiju miettii Hardingia
Harding aloittaa artikkelinsa kysymällä, onko olemassa erityinen feministinen metodi ja vastaa itse saman tien kysymykseen, että ei ole (eikä Hardingin mukaan pitäisikään olla). Itse jäin pohtimaan kysymystä siitä, että jos ei ole erityistä feminististä metodia, mikä sitten tekee feministisestä tutkimuksesta erityistä/ mitä feministitutkijat tekevät ja kuinka Hardingin (s. 29-31) esille tuomat feministiselle tutkimukselle kolme ominaista piirrettä tulee huomioiduksi omassa tutkimuksessani.
Itselleni feministisen tutkimuksen erityisyys/ ominaisuus tiivistyy ajatuksessa, että on eri asia ottaa sukupuoli tutkimuksen kohteeksi kuin esittää aineistolle feministisiä kysymyksiä. Näin ollen sukupuolen kriittinen tarkastelu ja sukupuolisensitiivinen itsereflektio määrittelevät feminististä tutkimusta mutta naisten kokemusten ottaminen tutkimuksen lähtökohdaksi ei näkemykseni mukaan välttämättä tee tutkimuksesta feminististä. Itse vierastan aiempien vuosikymmenten feministisen-/naistutkimuksen (?) ”naiserityistä” lähestymistapaa. Kuten Harding (s.32) kirjoittaa, osaa feminististä tutkimuksesta on leimannut yleistäminen, jonka ymmärrän tarkoittavan myös essentialistista sukupuolikäsitystä. Esimerkiksi artikkelissakin mainitun Katherine MacKinnonin radikaalifeministiset näkemykset sukupuolista ja seksuaalisuudesta ovat sellaisia joihin en itse sitoudu.
Harding (s.32) määrittelee feminismin olevan perimmiltään naisten emansipaatiota ajava moraalinen ja poliittinen liike. Poliittisuus on olennainen osa niin yleistä kuin omaanikin feminististä tutkimusta. Ymmärrän feministisen tutkimuksen poliittisuuden tarkoittavan sitä, kuinka tutkimuksissa ei ainoastaan osoiteta ja todenneta jotakin, vaan pyritään samalla myös luomaan toimintavalmiuksia sekä aktiivisesti muuttamaan vallitsevaa tilannetta.
Mitä feministisen tutkimuksen moraalisuus sitten tarkoittaa? Onko kyse siitä, että on oikein, että naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa ja, että feministinen tutkimus tuo tasa-arvoon liittyviä epäkohtia esille, vai jostain nimenomaan feministisiä naisia kuvaavasta moraalisuudesta? Itselleni ajatus feministisen tutkimuksen moraalisuudesta kuulostaa hieman epäilyttävältä mutta ehkäpä tämä johtuu siitä kontekstista (feministiset seksuaalisuus- ja pornokeskustelut) joissa olen ajatukseen aiemmin törmännyt. Erityisesti minua mietityttää millainen olisi feministisen metodin ja feminismin moraalisuuden välinen suhde; millaista ”moraalista tietoa” kyseisellä metodilla tuotettaisiin? Ehkäpä tästä voidaan puhua lisää kurssilla.
Itsereflektiosta vielä sen verran, että tutkijan tuominen mukaan tutkimukseen lienee yleisempää nykyisin kuin 20 vuotta sitten. Tämän ei myöskään nähdä vähentävän tutkimuksen ”arvoa”, vaikka edelleenkin naistutkimusta kritisoidaan (ja tahallaan väärinymmärretään) sen tavasta korostaa tutkijan sisäänkirjoittamista tutkimukseen. Kuten Harding (s. 31) kirjoittaa, sukupuolisensitiivinen itsereflektio ei tarkoita pitkällistä itsetutkisteluosuutta tutkimuksen alussa. Feministisille seksuaalisuus- ja pornotutkijoille tutkijan asema suhteessa tutkimuskohteeseen on monella tapaa myös hyvin ongelmallinen ja esimerkiksi feminististen pornotutkijoiden keskuudesta puhutaan siitä, millainen ”valta” pornolla on kiihottaa pornokriittisiäkin tutkijoita ja mitä merkitystä tällä on tutkimuksen tulkintoihin ja tuloksiin.
Itselleni feministisen tutkimuksen erityisyys/ ominaisuus tiivistyy ajatuksessa, että on eri asia ottaa sukupuoli tutkimuksen kohteeksi kuin esittää aineistolle feministisiä kysymyksiä. Näin ollen sukupuolen kriittinen tarkastelu ja sukupuolisensitiivinen itsereflektio määrittelevät feminististä tutkimusta mutta naisten kokemusten ottaminen tutkimuksen lähtökohdaksi ei näkemykseni mukaan välttämättä tee tutkimuksesta feminististä. Itse vierastan aiempien vuosikymmenten feministisen-/naistutkimuksen (?) ”naiserityistä” lähestymistapaa. Kuten Harding (s.32) kirjoittaa, osaa feminististä tutkimuksesta on leimannut yleistäminen, jonka ymmärrän tarkoittavan myös essentialistista sukupuolikäsitystä. Esimerkiksi artikkelissakin mainitun Katherine MacKinnonin radikaalifeministiset näkemykset sukupuolista ja seksuaalisuudesta ovat sellaisia joihin en itse sitoudu.
Harding (s.32) määrittelee feminismin olevan perimmiltään naisten emansipaatiota ajava moraalinen ja poliittinen liike. Poliittisuus on olennainen osa niin yleistä kuin omaanikin feminististä tutkimusta. Ymmärrän feministisen tutkimuksen poliittisuuden tarkoittavan sitä, kuinka tutkimuksissa ei ainoastaan osoiteta ja todenneta jotakin, vaan pyritään samalla myös luomaan toimintavalmiuksia sekä aktiivisesti muuttamaan vallitsevaa tilannetta.
Mitä feministisen tutkimuksen moraalisuus sitten tarkoittaa? Onko kyse siitä, että on oikein, että naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa ja, että feministinen tutkimus tuo tasa-arvoon liittyviä epäkohtia esille, vai jostain nimenomaan feministisiä naisia kuvaavasta moraalisuudesta? Itselleni ajatus feministisen tutkimuksen moraalisuudesta kuulostaa hieman epäilyttävältä mutta ehkäpä tämä johtuu siitä kontekstista (feministiset seksuaalisuus- ja pornokeskustelut) joissa olen ajatukseen aiemmin törmännyt. Erityisesti minua mietityttää millainen olisi feministisen metodin ja feminismin moraalisuuden välinen suhde; millaista ”moraalista tietoa” kyseisellä metodilla tuotettaisiin? Ehkäpä tästä voidaan puhua lisää kurssilla.
Itsereflektiosta vielä sen verran, että tutkijan tuominen mukaan tutkimukseen lienee yleisempää nykyisin kuin 20 vuotta sitten. Tämän ei myöskään nähdä vähentävän tutkimuksen ”arvoa”, vaikka edelleenkin naistutkimusta kritisoidaan (ja tahallaan väärinymmärretään) sen tavasta korostaa tutkijan sisäänkirjoittamista tutkimukseen. Kuten Harding (s. 31) kirjoittaa, sukupuolisensitiivinen itsereflektio ei tarkoita pitkällistä itsetutkisteluosuutta tutkimuksen alussa. Feministisille seksuaalisuus- ja pornotutkijoille tutkijan asema suhteessa tutkimuskohteeseen on monella tapaa myös hyvin ongelmallinen ja esimerkiksi feminististen pornotutkijoiden keskuudesta puhutaan siitä, millainen ”valta” pornolla on kiihottaa pornokriittisiäkin tutkijoita ja mitä merkitystä tällä on tutkimuksen tulkintoihin ja tuloksiin.
Riitta vastaa kysymyksiin Ramazanoglu&Hollandin artikkelista
Katselemme maailmaa kaikki eri näkökulmista. Ei ole olemassa mitään jaettuja tietämisen tapoja eikä kaiken kattavia perusteita arvioida tai verrata erilaisia kokemuksia, saati valita niistä yhtä "oikeaa". Kenenkään kokemus ei voi toimia yleisenä totuutena, sillä kerrottu kokemus on läpeensä subjektiivisesti tulkittua.
Pääsemme tapahtumiin käsiksi vain moninaisten arvostusten ja tulkintojen lävitse. Kokemukseemme erilaisista tapahtumista vaikuttaa esimerkiksi se sosiaalinen konteksti (suhteet, rakenteet, instituutiot, niiden risteilyt), jossa tapahtumat ilmenevät. Erilaiset ruumiit kokevat tilanteet eri tavoin. Erilaiset ruumiin tilat liittyvät suoraan kokemiimme tunteisiin. Erilaiset käsitteet ja käsitykset (teoria, tapa puhua) avaavat uudenlaisen ikkunan aiempiin kokemuksiin ja tuntemuksiin ja niiden uudelleenjärjestelyyn. Kokemukset ja tuntemukset voivat muuttaa tapahtumien uudelleennimeämisen kautta kokonaan luonnettaan. Uudet käsitteet voivat paljastaa vaietun asian.
Kokemus on moninainen ja monenlainen ja osittain luoksepääsemätön. On kuitenkin parempi yrittää reflektoida kokemuksen olemassaolon ehtoja kuin jättää se tekemättä. Pyrkimys tiedon rajojen tiedostamiseen on lähempänä "totuutta" kuin niiden huomiotta jättäminen tai teeskentely ettei niitä ole. Meidän on pyrittävä kohti omien ja toisten arvostuksia, arvorakennelmien perusteita ja kokemusten konteksteja. Kokemuksen vakavasti ottaminen tarkoittaa Ramazanolgun ja Hollandin mukaan sitä, että huomioi, tiedostaa ja ottaa vastuuta omista valtasuhteisiin kietoutumisistaan sekä hyväksyy sen, että toisten kokemukset voivat asettua ristiriitaan itse hyväksymämme asioiden "oikean laidan" kanssa. Tulkitsemalla erilaisia kokemuksia meillä on mahdollisuus rakennella teorioita sukupuolittuneesta sosiaalisesta olemisesta. Niiden avulla on mahdollista järkeistää erilaisten kokemusten samankaltaisuuksia ja niiden välisiä eroja.
Olen graduani varten haastattelemassa ammattikoululaisia, joista suurin osa tai kaikki tulevat todennäköisesti olemaan miespuolisia. Eräs nuorisotutkija sanoi, että sen ikäiset miehet vain "murahtelevat" tutkimushaastatteluissa.
Itse haastattelutilanne, minun ja haastateltavien välinen ikä-, sukupuoli- sekä jopa eräänlainen "kulttuuriero" tilanteen konteksteina taatusti vaikuttavat siihen, millaista aineistoa tulen saamaan. Ei ole selvää miten minun pitäisi kysymykseni asettaa, jotta haastateltavat saisivat niistä kiinni ja ne tavoittaisivat heitä koskettavan kokemusmaailman, saati inspiroisivat heitä avautumaan kokemuksistaan. He eivät voi tietää mitä minä en tiedä ja mitkä asiat minulle pitäisi kertoa.
Olen miettinyt, millä herättäisin haastateltavien kiinnostuksen kertoa kokemuksistaan ja elämästään, miten heille olisi mielekästä jakaa kokemuksensa ja miten pääsisin heille merkityksellisten asioiden luo. Toivoisin, etten ainakaan onnistuisi heti alussa tappamaan heidän mielenkiintoaan kertoa minulle omista asioistaan. Olen yhtenä vaihtoehtona miettinyt, avaisiko vertaisten läsnäolo, eli pari- tai ryhmätilanne, paremmin haastateltavien kokemus- ja tarinahanoja.
Pääsemme tapahtumiin käsiksi vain moninaisten arvostusten ja tulkintojen lävitse. Kokemukseemme erilaisista tapahtumista vaikuttaa esimerkiksi se sosiaalinen konteksti (suhteet, rakenteet, instituutiot, niiden risteilyt), jossa tapahtumat ilmenevät. Erilaiset ruumiit kokevat tilanteet eri tavoin. Erilaiset ruumiin tilat liittyvät suoraan kokemiimme tunteisiin. Erilaiset käsitteet ja käsitykset (teoria, tapa puhua) avaavat uudenlaisen ikkunan aiempiin kokemuksiin ja tuntemuksiin ja niiden uudelleenjärjestelyyn. Kokemukset ja tuntemukset voivat muuttaa tapahtumien uudelleennimeämisen kautta kokonaan luonnettaan. Uudet käsitteet voivat paljastaa vaietun asian.
Kokemus on moninainen ja monenlainen ja osittain luoksepääsemätön. On kuitenkin parempi yrittää reflektoida kokemuksen olemassaolon ehtoja kuin jättää se tekemättä. Pyrkimys tiedon rajojen tiedostamiseen on lähempänä "totuutta" kuin niiden huomiotta jättäminen tai teeskentely ettei niitä ole. Meidän on pyrittävä kohti omien ja toisten arvostuksia, arvorakennelmien perusteita ja kokemusten konteksteja. Kokemuksen vakavasti ottaminen tarkoittaa Ramazanolgun ja Hollandin mukaan sitä, että huomioi, tiedostaa ja ottaa vastuuta omista valtasuhteisiin kietoutumisistaan sekä hyväksyy sen, että toisten kokemukset voivat asettua ristiriitaan itse hyväksymämme asioiden "oikean laidan" kanssa. Tulkitsemalla erilaisia kokemuksia meillä on mahdollisuus rakennella teorioita sukupuolittuneesta sosiaalisesta olemisesta. Niiden avulla on mahdollista järkeistää erilaisten kokemusten samankaltaisuuksia ja niiden välisiä eroja.
Olen graduani varten haastattelemassa ammattikoululaisia, joista suurin osa tai kaikki tulevat todennäköisesti olemaan miespuolisia. Eräs nuorisotutkija sanoi, että sen ikäiset miehet vain "murahtelevat" tutkimushaastatteluissa.
Itse haastattelutilanne, minun ja haastateltavien välinen ikä-, sukupuoli- sekä jopa eräänlainen "kulttuuriero" tilanteen konteksteina taatusti vaikuttavat siihen, millaista aineistoa tulen saamaan. Ei ole selvää miten minun pitäisi kysymykseni asettaa, jotta haastateltavat saisivat niistä kiinni ja ne tavoittaisivat heitä koskettavan kokemusmaailman, saati inspiroisivat heitä avautumaan kokemuksistaan. He eivät voi tietää mitä minä en tiedä ja mitkä asiat minulle pitäisi kertoa.
Olen miettinyt, millä herättäisin haastateltavien kiinnostuksen kertoa kokemuksistaan ja elämästään, miten heille olisi mielekästä jakaa kokemuksensa ja miten pääsisin heille merkityksellisten asioiden luo. Toivoisin, etten ainakaan onnistuisi heti alussa tappamaan heidän mielenkiintoaan kertoa minulle omista asioistaan. Olen yhtenä vaihtoehtona miettinyt, avaisiko vertaisten läsnäolo, eli pari- tai ryhmätilanne, paremmin haastateltavien kokemus- ja tarinahanoja.
Aino Hardingista
Laitan ajatukseni jo nyt tänne, sillä en ehdi enää loppuviikosta kovin aktiivisesti osallistua.
Hardingin mukaan feminismiin liittyy poliittisuus ja moraali (s.32). Feministisessä tutkimuksessa otetaan huomioon sukupuoli, arvostetaan naisten kokemuksia ja pohditaan omaa tutkijapositiota sukupuolisensitiivisesti. Tähän kaikkeen kuitenkin liittyy myös feministisen tutkimuksen kohtaamia ongelmia sen poliittisuuden parissa.
Feminististä tutkimusta on pitkälti ohjannut poliittiset naisliikkeet, mikä väistämättä johtaa kysymykseen siitä ovatko tutkimustulokset empiirisesti oikeita ja laadukkaita. Poliittisia päämääriä (tässä tapauksessa mm. tasa-arvopyrkimykset) tavoitteleva tutkimus saa mielestäni aiheestakin kritiikkiä osakseen. Onhan kyseenalaistettava miksi kyseisiin tuloksiin on päästy ja halutaanko tuloksia käyttää laajemmin hyväksi. Feministisen tutkimuksen tulee mielestäni olla osoittamassa ja nostamassa esiin mm. valtarakenteita ja sukupuolten erilaista asemaa, jolla on myös merkitystä laajemmin yhteiskunnassa. Poliittiset päämäärät ovat ja tulee olla olemassa, jonka vuoksi tutkijan itsereflektointi on erityisen tärkeää.
Se, että jo tutkimuksen alusta alkaen tiedostaa (ja myös sanoo/kirjoittaa sen vastaanottajalle auki!) oman tutkijapositionsa ja kentälle asettumisensa, omat kokemukset, jotka voivat vaikuttaa tuloksiin tai tulkintoihin ym. mahdollistaa feministisen tutkimuksen moraalisen oikeutuksen.
Hardingin mukaan feminismiin liittyy poliittisuus ja moraali (s.32). Feministisessä tutkimuksessa otetaan huomioon sukupuoli, arvostetaan naisten kokemuksia ja pohditaan omaa tutkijapositiota sukupuolisensitiivisesti. Tähän kaikkeen kuitenkin liittyy myös feministisen tutkimuksen kohtaamia ongelmia sen poliittisuuden parissa.
Feminististä tutkimusta on pitkälti ohjannut poliittiset naisliikkeet, mikä väistämättä johtaa kysymykseen siitä ovatko tutkimustulokset empiirisesti oikeita ja laadukkaita. Poliittisia päämääriä (tässä tapauksessa mm. tasa-arvopyrkimykset) tavoitteleva tutkimus saa mielestäni aiheestakin kritiikkiä osakseen. Onhan kyseenalaistettava miksi kyseisiin tuloksiin on päästy ja halutaanko tuloksia käyttää laajemmin hyväksi. Feministisen tutkimuksen tulee mielestäni olla osoittamassa ja nostamassa esiin mm. valtarakenteita ja sukupuolten erilaista asemaa, jolla on myös merkitystä laajemmin yhteiskunnassa. Poliittiset päämäärät ovat ja tulee olla olemassa, jonka vuoksi tutkijan itsereflektointi on erityisen tärkeää.
Se, että jo tutkimuksen alusta alkaen tiedostaa (ja myös sanoo/kirjoittaa sen vastaanottajalle auki!) oman tutkijapositionsa ja kentälle asettumisensa, omat kokemukset, jotka voivat vaikuttaa tuloksiin tai tulkintoihin ym. mahdollistaa feministisen tutkimuksen moraalisen oikeutuksen.
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Iida pohtii Hardingia
- Hardingin keskeinen väite on, että ei ole olemassa erityistä feminististä metodia. Onko se hyvä vai huono asia feministisen tutkimuksen kannalta. Miksi?
Monet perinteiset tutkijat ajattelevat metodologisten ja epistemologisten kysymysten kulminoituvan tietyn luotettavimman, objektiivisimman tai parhaimman metodin valintaan (28). Harding toteaa, että feministinen tutkimus on vahvalla ja itsenäisellä pohjalla, vaikka varsinaista "feminististä metodia" ei ole olemassa. Tietyn feministisen metodin puuttuminen on oikeastaan hyvä ja vapauttava asia feministisen tutkimuksen kannalta. Feministinen tutkimus on monitieteistä, joten on tärkeää, että jokainen tutkija voi valita lukuisista metodeista parhaiten omaan tutkimukseensa sopivan. On hyvä, ettei feminististä tutkimusta tehdä tietyn metodin asettamien rajoitusten ehdoilla. Feministiset tutkijat ovat huomanneet, ettei tietyn metodin käyttö takaa tutkimuksen objektiivisuutta tai luotettavuutta.
- Mitä Harding tarkoittaa sanoessaan, että feministisessä tutkimuksessa on kyse yhtä aikaa sekä enemmästä että vähemmästä kuin vain uusista tutkimusmetodeista (s. 24)? Mitä hän ajattelee perinteisten tutkimusmenetelmien käytöstä feministisessä tutkimuksessa?
Feministisen tutkimuksen aineistonkeruutavoissa ei välttämättä ole näkyvillä feministisiä piirteitä, mutta tuttuja metodeja voi hyödyntää feministisen tutkimuksen tarpeisiin. Feministinen tutkimus eroaa perinteisestä tutkimuksesta, vaikka sitä tehtäessä käytettäisiin perinteisiä tutkimusmenetelmiä. Harding huomauttaa, että feministinen tutkimus on tuonut mukanaan monia uusia metodologisia ja epistemologisia kysymyksiä sekä muita teorioita. (24) Vaikka feministinen tutkimus ei ole tuonut mukanaan uutta tiettyä metodia, on se tuonut tieteeseen paljon muuta arvokasta. Feministiset tutkijat lähestyvät ilmiöitä ja tutkimuskohdetta uudenlaisesta, entistä kriittisemmästä näkökulmasta, jolloin myös tutkimustuloksia tulkitaan feministisellä tavalla. Lopputuloksena on, että tutut, luonnollisina ja itsestäänselvinä pidetyt asiat voidaan nähdä eri tavalla kuin aiemmin. Feministinen tutkimus on nostanut esille myös uusia tutkimuskohteita, kuten Hardingin mainitsemat naisten henkilökohtaiset kokemukset.
Feminististä tutkimusta voi tehdä monia eri menetelmiä käyttäen, mutta yhteistä kaikelle feministiselle tutkimukselle on sitoutuminen feministisiin teorioihin ja feministiseen käsitykseen tiedosta. Kuten Harding tiivistää (32): feministinen tutkimus kohdistaa kriittisen katseen sukupuoleen, näkee naisten kokemukset arvokkaina tutkimuskohteina ja kiinnittää huomiota tutkijan omaan sijoittumiseen. Feministisissä tutkimuksissa myös nainen voi olla tietäjä ja naisen tieto on yhtä arvokasta kuin miehen.
Ainon ajatuksia kokemuksen ja teorian suhteesta / Holland & Ramazanoglu
Hollandin ja Ramazanoglun artikkelin pohdinnat siitä mitä kokemus todella on olivat erittäin kiinnostavia ja toivat useita uusiakin näkökulmia. Toisaalta ainakin sosiaalinen konteksti ja ruumiillisuus kokemuksessa ovat mielestäni nykyisin jo aktiivisesti keskustelussa, toisin kuin tunne- tai arvo/etiikkataso.
Siihen, kuinka teoria ja henkilökohtainen kokemus kohtaavat ja millainen suhde niillä on keskenään artikkeli vastaa mielestäni melko selkeästi. Teorioiden termistöllä ja käsitteillä nimeämme kokemuksen ja se muuttuu merkitykseksi, tiedoksi. Hyvä esimerkki tekstissä oli väkivaltaisen miehen vaimon hakkaamisen nimeäminen perheväkivallaksi naisen taholta. Uudelleennimeäminen/käsitteellistäminen ei muuta väkivallan olemassaoloa, mutta muuttaa sitä kuinka nainen itse asiaan suhtautuu ja näin myös mahdollistuu emansipaatio.
Kuitenkin se, että asioille ja kokemuksille annetaan teorian puitteissa nimiä ja niitä lähestytään käsittein, on ongelmallista. Emme voi tietää toisten kokemuksista ilman että jakaisimme jonkinlaisen yhteisen ymmärryksen kommunikaatioista, joka voi olla esimerkiksi kieli. Yhtä tärkeää on mielestäni päästä yhteiseen ymmärrykseen siitä mitä käsitteillä tarkoitetaan, jotta kokemuksen jakaminen olisi mahdollista. Tätä olen pohtinut itse paljon yliopisto-opintojeni aikana. Teoriat ovat täynnä käsitteitä, joiden ymmärrystä me kaikki emme jaa samoin. Naistutkimuksen opiskelijoille suurin osa feministisen teorian käsitteistöstä on tuttua ja yhdessä jaamme niistä tai suurimmasta osasta jonkinlaisen käsityksen. Kuitenkin myös feminististen teorioiden piirissä on käsitteitä, jotka voi ymmärtää ja tulkita omista lähtökohdistaan käsin. Yksi tällainen, ei varmastikaan helpoin tai yksinkertaisin käsite on feminismi ja ymmärrys siitä. Mielestäni tähänkin liittyy kokemus ja se, kuinka kukin ymmärtää kyseisen käsitteen omien kokemustensa pohjalta.
Teorian, kielen, viestin, merkityksen ja kommunikaation suhde kokemuksiin on yksi haastavimpia kysymyksiä pohdittaessa (naisen) kokemuksen politiikkaa. Erinomainen artikkeli, joskaan ei missään nimessä yksinkertainen tai helppo, mutta eipä ole käsiteltävä aihekaan. Itselleni kokemuksen pohtiminen tulee gradussani tarpeeseen ainakin omaa tutkijapositiota ja itsereflektiota pohtiessa. Tässä yhteydessä Hardingin artikkelin ajatukset yhdistyvät tähän kokemuksen pohdintaan. Harding puhuu artikkelinsa lopuksi siitä, kuinka feministinen tutkija tekee feminististä tutkimusta ja kuinka tutkijapositio ja asettuminen on (kolmas) tärkeä strategia feministisessä tutkimuksessa.
maanantai 23. maaliskuuta 2009
LiisiJ miettii kokemuksen paikkaa tutkimuksessa/Ramazanoglu&Holland artikkelin pohjalta
Tosi mielenkiintoiset kysymykset Tuijalta, kiitos. Kokemus lienee sen vuoksi tärkeä lähtökohta feministisessä tutkimuksessa, kun huomattiin feministienkin olevan tietäviä subjekteja, joskin sosiaalisesti ja diskursiivisesti tuotettuina (subjekteina). Feministit katselevat vaihtelevista ja erilaisista sosialisista, kulttuurisista ja poliittisista paikoista (asemista) eli sanoisin, että tulokulma jonkin tiedon tuottamiseen on aivan erilainen kuin maskuliinisilla subjekteilla. Joka tapauksessa mitään ongelmatonta ja yhteisesti jaettua tapaa tietämiseen sinänsä/tiedontuottamiseen ei ole olemassa. Ei ole myöskään mitään yleistä perusteita, joilla voitaisiin tuomita erilaisia kokemuksia.
Kun kokemus otetaan lähtökohdaksi (kuten minulla on tarkoitus omassa tutkimuksessani tehdä), siitä seuraa ainakin kahden typpisiä ongelmia: ensinnäkin "nainen" ei ole mitenkään yksinkertaisesti luonnollinen kategoria. Tästä seuraa, että määritellessäni "naista" astun poliittisten kamppailujen kentälle, jolla on mahdollisuus tuhota kaikki väitteet feministisen tietämisen erikoislaadusta; siis ne väiteet, jotka ovat ominaista feministiselle tietämiselle.
Toiseksi nousee ongelma feministisen tiedon kritiikistä; kaikki mitä ylipäätään voimme arvioida on se, kuinka tieto on tuotettu ja saatu vaikuttavaksi. Onneksi kuitenkin näihin haasteisiin on tuotettu vahvoja argumentteja, joiden turvin voidaan ihmisten kokemuksia käyttää tutkimuksen lähtökohtana.
Kokemus voisi siis viitata löyhästi ja maalaisjärjellä ajatellen meidän omaan käsitykseemme sosiaalisesta olemassaolostamme. Kokemuksemme siis kiinnittää meidät maailmassa olemisemme tapaan. Kuinka sitten ihmiset kokevat elämänsä riippuu heidän monien kokemustensa keskinäisistä suhteiden tasoista, jotka puolestaan ovat yhteydessä toisiinsa. Näitä tasoja voidaan analyytisesti erottaa ainakin kolme sen mukan mitä oikeastaan meille tapahtuu: 1) ihmisellä on jostakin kokemus tai sitten ei ole (polkeeko maamiinaan ja selviytyy tai ei selviydy; ei ole koskan polkaissut maamiinaan; ei ole koskaan sattunut löytämään maamiinaa). 2) ihmisellä on kokemus samasta asiasta yhä uudestaan ja uudestaan (olla musta valkoisten hallitsemassa yhteiskunnassa) tai ei ole koskaan olut tätä kokemusta (olla valkoinen valkoisen hallitsemassa yhteiskunnassa); työskennellä siivoojana tai työllistää siivooja.
3) ihmisellä on erilaiset (tai omalaatuiset) olemassaolon aineelliset ehdot. On olemassa huomattavia muunnelmia naisena olemisen odotuksista, hedelmällisyydestä, äitien kuolleisuudesta, jotka kaikki ovat tulleet tuotetuiksi kapitalismin kehittyessä epätasaisesti ja valtiomuunnoksissa ja eri maiden yhteiskunnissa.
Koska minulla on tutkimusaiheena yksinelävän naisen kokemus "patriarkaatin läpitunkeamassa" , edellä luetellut Ramazonoglun ja Hollandin tarkat havainnot "naisen" (olla nainen patriarkaatin hallitsemassa yhteiskunnassa) määrittelyn problematiikasta ja kokemuksen tasoista täytyy minun tarkoin miettiä ja avata. Myös sitä olen pohtinut, että minulla tulisi olla määriteltynä missä suhteessa kokemuksia tutkin eli kokemus suhteessa johonkin. Ajattelen, että on olemassa mahdollisuus määritellä nainen ei-suhteessa mieheen, siis ei toiseksi vaan olemassa olevana subjektina sinänsä. Subjektina, joka ei osallistu reproduktioon (siitä en ole kiinnostunut, että miksi ei osallistu) ja mitä siitä seuraa omassa elämässä ja työssä. Ajatuksenani on rakentaa sellainen teoreettinen kehys tutkimukselleni, jossa väitän teoreettisen toisen maailman mahdollisuuden kautta (=ei parkaatti) yksinelävän naisen voivan elää täyttä elämää, kokea täyttä onnea ja toteuttaa elämäntehtäväänsä toisin mahdollisin tavoin ja keinoin (mihin on patriarkaatissa toteuttu), eikä se elämä ole mitenkään kummallista tai epäelämää (josta erilaiset stereotypiat vahvasti päin vastaista väittävät mm. Mäkisen tutkimus 2008) .
Jotenkin alkoi näyttämään, että kaikki on vielä auki minun jutussa, sen olen toki päättänyt, että tutkimukseni rajoittuu Suomeen ja informanttien ikähaarukka on 45-65 vuotta. Vähän kökkösesti tämä keskustelu osaltani alkaa, korjannette väärinymmärrykseni tässä ajanmittaan.
Kun kokemus otetaan lähtökohdaksi (kuten minulla on tarkoitus omassa tutkimuksessani tehdä), siitä seuraa ainakin kahden typpisiä ongelmia: ensinnäkin "nainen" ei ole mitenkään yksinkertaisesti luonnollinen kategoria. Tästä seuraa, että määritellessäni "naista" astun poliittisten kamppailujen kentälle, jolla on mahdollisuus tuhota kaikki väitteet feministisen tietämisen erikoislaadusta; siis ne väiteet, jotka ovat ominaista feministiselle tietämiselle.
Toiseksi nousee ongelma feministisen tiedon kritiikistä; kaikki mitä ylipäätään voimme arvioida on se, kuinka tieto on tuotettu ja saatu vaikuttavaksi. Onneksi kuitenkin näihin haasteisiin on tuotettu vahvoja argumentteja, joiden turvin voidaan ihmisten kokemuksia käyttää tutkimuksen lähtökohtana.
Kokemus voisi siis viitata löyhästi ja maalaisjärjellä ajatellen meidän omaan käsitykseemme sosiaalisesta olemassaolostamme. Kokemuksemme siis kiinnittää meidät maailmassa olemisemme tapaan. Kuinka sitten ihmiset kokevat elämänsä riippuu heidän monien kokemustensa keskinäisistä suhteiden tasoista, jotka puolestaan ovat yhteydessä toisiinsa. Näitä tasoja voidaan analyytisesti erottaa ainakin kolme sen mukan mitä oikeastaan meille tapahtuu: 1) ihmisellä on jostakin kokemus tai sitten ei ole (polkeeko maamiinaan ja selviytyy tai ei selviydy; ei ole koskan polkaissut maamiinaan; ei ole koskaan sattunut löytämään maamiinaa). 2) ihmisellä on kokemus samasta asiasta yhä uudestaan ja uudestaan (olla musta valkoisten hallitsemassa yhteiskunnassa) tai ei ole koskaan olut tätä kokemusta (olla valkoinen valkoisen hallitsemassa yhteiskunnassa); työskennellä siivoojana tai työllistää siivooja.
3) ihmisellä on erilaiset (tai omalaatuiset) olemassaolon aineelliset ehdot. On olemassa huomattavia muunnelmia naisena olemisen odotuksista, hedelmällisyydestä, äitien kuolleisuudesta, jotka kaikki ovat tulleet tuotetuiksi kapitalismin kehittyessä epätasaisesti ja valtiomuunnoksissa ja eri maiden yhteiskunnissa.
Koska minulla on tutkimusaiheena yksinelävän naisen kokemus "patriarkaatin läpitunkeamassa" , edellä luetellut Ramazonoglun ja Hollandin tarkat havainnot "naisen" (olla nainen patriarkaatin hallitsemassa yhteiskunnassa) määrittelyn problematiikasta ja kokemuksen tasoista täytyy minun tarkoin miettiä ja avata. Myös sitä olen pohtinut, että minulla tulisi olla määriteltynä missä suhteessa kokemuksia tutkin eli kokemus suhteessa johonkin. Ajattelen, että on olemassa mahdollisuus määritellä nainen ei-suhteessa mieheen, siis ei toiseksi vaan olemassa olevana subjektina sinänsä. Subjektina, joka ei osallistu reproduktioon (siitä en ole kiinnostunut, että miksi ei osallistu) ja mitä siitä seuraa omassa elämässä ja työssä. Ajatuksenani on rakentaa sellainen teoreettinen kehys tutkimukselleni, jossa väitän teoreettisen toisen maailman mahdollisuuden kautta (=ei parkaatti) yksinelävän naisen voivan elää täyttä elämää, kokea täyttä onnea ja toteuttaa elämäntehtäväänsä toisin mahdollisin tavoin ja keinoin (mihin on patriarkaatissa toteuttu), eikä se elämä ole mitenkään kummallista tai epäelämää (josta erilaiset stereotypiat vahvasti päin vastaista väittävät mm. Mäkisen tutkimus 2008) .
Jotenkin alkoi näyttämään, että kaikki on vielä auki minun jutussa, sen olen toki päättänyt, että tutkimukseni rajoittuu Suomeen ja informanttien ikähaarukka on 45-65 vuotta. Vähän kökkösesti tämä keskustelu osaltani alkaa, korjannette väärinymmärrykseni tässä ajanmittaan.
Maijun artikkelivaraus
Esittelen kurssilla Kaarina Nikusen artikkelin "Cosmo Girls Talk: Blurring Boundaries of Porn and Sex" teoksessa Susanna Paasonen, Kaarina Nikunen & Laura Saarenmaa (toim.) Pornification. Sex and Sexuality in Media Culture (2007).
Vilma esittäytyy
Heippa kaikki,
olen 24-vuotias yhteiskuntapolitiikasta maisteriksi pian toivottavasti valmistuva opiskelija Joensuusta. Opiskelin naistutkimusta aluksi sivuaineena, mutta olen nyt syventävien opintojen parissa, tähtäimessä maisterinpaperit myös kulttuuritieteistä naistutkimus pääaineena (kunhan saan aikaisiksi haettua pääaineoikeutta..). Osallistumiseni kurssin ennakkotehtäviin ja näihin blogikeskusteluihin voi olla niukkaa, sillä oikean käteni olkaluu murtui vajaat pari viikkoa sitten ja koneella kirjoittaminen vasemmalla kädellä yksi kirjain kerrallaan on hämmästyttävän hidasta ja hermoja raastavaa kaavoihinsa vakiituneelle oikeakätiselle kirjoittajalle :) Halusin kuitenkin ehdottomasti mukaan kurssille, sillä sen aihepiiri on paitsi mielenkiintoinen myös erittäin hyödyllinen naistutkimuksen gradua suunnittelevalle. Mukavaa päästä mukaan!
olen 24-vuotias yhteiskuntapolitiikasta maisteriksi pian toivottavasti valmistuva opiskelija Joensuusta. Opiskelin naistutkimusta aluksi sivuaineena, mutta olen nyt syventävien opintojen parissa, tähtäimessä maisterinpaperit myös kulttuuritieteistä naistutkimus pääaineena (kunhan saan aikaisiksi haettua pääaineoikeutta..). Osallistumiseni kurssin ennakkotehtäviin ja näihin blogikeskusteluihin voi olla niukkaa, sillä oikean käteni olkaluu murtui vajaat pari viikkoa sitten ja koneella kirjoittaminen vasemmalla kädellä yksi kirjain kerrallaan on hämmästyttävän hidasta ja hermoja raastavaa kaavoihinsa vakiituneelle oikeakätiselle kirjoittajalle :) Halusin kuitenkin ehdottomasti mukaan kurssille, sillä sen aihepiiri on paitsi mielenkiintoinen myös erittäin hyödyllinen naistutkimuksen gradua suunnittelevalle. Mukavaa päästä mukaan!
Artikkelivarauksia
Hienoa, kolme artikkelia antamastani listasta on jo varattu - mutta monia mielenkiintoisia on vielä jäljellä. Ja muistattehan, että myös itse saatte etsiä itseänne metodisesti kiinnostavia artikkeleita tai monografioita!
Tässä vielä tähän mennessä varatut artikkelit:
KATI: Eileraas, Karina (2003), “Reframing the colonial gaze: photography, ownership, and feminist resistance.” MLN 118: 4, 807–840.
IIDA: Johnson, Merri Lisa (2007) ”Gangster feminism: the feminist cultural work of HBO’s ”The Sopranos”. Feminist Studies 33: 2, 269–296.
AINO: Montell, Frances (1999) “Focus group interviews: a new feminist method”. NWSA Journal 11: 1, 44–71.
Tässä vielä tähän mennessä varatut artikkelit:
KATI: Eileraas, Karina (2003), “Reframing the colonial gaze: photography, ownership, and feminist resistance.” MLN 118: 4, 807–840.
IIDA: Johnson, Merri Lisa (2007) ”Gangster feminism: the feminist cultural work of HBO’s ”The Sopranos”. Feminist Studies 33: 2, 269–296.
AINO: Montell, Frances (1999) “Focus group interviews: a new feminist method”. NWSA Journal 11: 1, 44–71.
Varaan artikkelin esiteltäväksi
Esittelen tämän artikkelin:
Johnson, Merri Lisa (2007) ”Gangster feminism: the feminist cultural work of HBO’s ”The Sopranos”. Feminist Studies 33: 2, 269–296.
Johnson, Merri Lisa (2007) ”Gangster feminism: the feminist cultural work of HBO’s ”The Sopranos”. Feminist Studies 33: 2, 269–296.
Esiteltävän metodin artikkelin varaus
varaan esitettäväksi itselleni Karina Eileraasin artikkelin “Reframing the colonial gaze: photography, ownership, and feminist resistance".
Kati esittäytyy
Heippa!
Olen naistutkimuksen toisen vuoden pääaineopiskelija Joensuun yliopistosta. Osallistun kurssille, koska haluan tietää lisää etenkin feministisestä nykytutkimuksesta. Suoritan parhaillaan naistutkimuksen aineopintoja. Sivuaineina minulla on kulttuuriantropologia ja median- ja viestinnäntutkimus. Tämän lisäksi olen kiinnostunut taiteiden tutkimuksesta (etenkin naisen asema taiteessa ja naisen kuvat eriaikoina ja erikulttuureissa).
sunnuntai 22. maaliskuuta 2009
Salla esittäytyy
Moikka! Olen Salla, 25-vuotias kulttuuriantropologian neljännen vuoden pääaineopiskelija. Sivuaineina mulla on tällä hetkellä naistutkimus, mediakulttuuri ja viestintä, perinteentutkimus ja monikulttuurinen kasvatus. Aikomuksena olis opiskella vielä ainakin sosiologiaa ja kulttuurien välistä viestintää. Naistutkimuksessa olen aineopintovaiheessa.
Aloittelen gradua, aiheena Joensuun seudun maahanmuuttajien kotoutuminen ja siihen liittyvät haasteet. Toteutan työni aineistonkeruun pääosin teemahaastatteluilla. En ole juurikaan tutustunut aiemmin feministisen tutkimuksen tekemisen käytäntöihin ja keinoihin, joten luvassa on varmasti mielenkiintoinen ja antoisa kurssi.
Aloittelen gradua, aiheena Joensuun seudun maahanmuuttajien kotoutuminen ja siihen liittyvät haasteet. Toteutan työni aineistonkeruun pääosin teemahaastatteluilla. En ole juurikaan tutustunut aiemmin feministisen tutkimuksen tekemisen käytäntöihin ja keinoihin, joten luvassa on varmasti mielenkiintoinen ja antoisa kurssi.
Gazale esittäytyy
Hei toverit!
Olen kolmannen vuoden sosiologian opiskelija. Naistutkimusta olen opiskellut arviolta pari vuotta ja nyt ovat aineopinnot meneillään. Naistutkimus on erittäin mielenkiintoinen ja aion jatkaa mahdollisimman pitkälle näitä opintoja. Haluan kaiken irti feministisestä tietämisestä. Olen tekemässä kandiani sosiologialle.
Odotan jännittyneesti intensiivikurssimme alkamista.
Olen kolmannen vuoden sosiologian opiskelija. Naistutkimusta olen opiskellut arviolta pari vuotta ja nyt ovat aineopinnot meneillään. Naistutkimus on erittäin mielenkiintoinen ja aion jatkaa mahdollisimman pitkälle näitä opintoja. Haluan kaiken irti feministisestä tietämisestä. Olen tekemässä kandiani sosiologialle.
Odotan jännittyneesti intensiivikurssimme alkamista.
Inna esittäytyy
Hei
Viimeinkin myös Inna esittäytyy. Onistuin tekemään blogiin kirjautumisestä vähän suuremman haasteen kuin mitä se lopulta oli; kone väitti että cookies asetukset estää kirjautumisen ja lopulta en löytänyt nappia mistä blogia pääsee kirjoittamaan, enkä enää tiennyt olinko kirjautuneena sisään vai en ;)
Olen gradu vaiheen biologian pääaineopiskelija. Naistutkimuksesta olen opiskellut mielenkiinnosta perusopinnot, ja aineopinnotkin ovat jo melko pitkällä menossa. Koska olen tehnyt kandidaatin tutkielman ja nyt gradua pääaineeseeni, en ole paljon päässyt hyödyntämään naistutkimuksen tutkimusmetodeja. Sellainen ajatus kuitenkin on herännyt, että jotakin voisin jossakin vaiheessa naistutkimukseen tehdä. Mikäli jotakin josakin vaiheessa tulisin tekemään, todennäköisesti käytäisin metodina diskurssi analyysiä, mutta koska tulevaisuuden suunnitelmani naistutkimuksen osalta ovat tällä hetkellä suhteellisen avoimet ei liene syytä lyödä lukkoon mitään metodeita, tai sulkea muita vaihtoehtoja ulkopuolelle.
Viimeinkin myös Inna esittäytyy. Onistuin tekemään blogiin kirjautumisestä vähän suuremman haasteen kuin mitä se lopulta oli; kone väitti että cookies asetukset estää kirjautumisen ja lopulta en löytänyt nappia mistä blogia pääsee kirjoittamaan, enkä enää tiennyt olinko kirjautuneena sisään vai en ;)
Olen gradu vaiheen biologian pääaineopiskelija. Naistutkimuksesta olen opiskellut mielenkiinnosta perusopinnot, ja aineopinnotkin ovat jo melko pitkällä menossa. Koska olen tehnyt kandidaatin tutkielman ja nyt gradua pääaineeseeni, en ole paljon päässyt hyödyntämään naistutkimuksen tutkimusmetodeja. Sellainen ajatus kuitenkin on herännyt, että jotakin voisin jossakin vaiheessa naistutkimukseen tehdä. Mikäli jotakin josakin vaiheessa tulisin tekemään, todennäköisesti käytäisin metodina diskurssi analyysiä, mutta koska tulevaisuuden suunnitelmani naistutkimuksen osalta ovat tällä hetkellä suhteellisen avoimet ei liene syytä lyödä lukkoon mitään metodeita, tai sulkea muita vaihtoehtoja ulkopuolelle.
perjantai 20. maaliskuuta 2009
hei
olen anu emilia huovinen, 23-vuotias viidennen vuoden yhteiskuntapolitiikan pääaineopiskelija. sivuaineena minulla on mm. naistutkimusta. aloitan gradun tekemisen ehkä ensi syksynä, nyt minulla ei ole meneillään mitään tutkimusta. kandidaatin tutkielman tein viime keväänä diskurssianalyysillä kansallisuuteen liittyen.
Esiteltävän metodin artikkelivaraus
Ensi viikon alussa sitten innolla ennakkotehtäviin paneutumista kunnolla
Ramazanoglu ja Holland - keskustelua kokemuksen paikasta tutkimuksessa
Ramazanolgu, Caroline & Holland, Janet (1999) ”Tripping over experience: some problems in feminist epistemology”. Discourse 20 (3), 381–392.
Ramazanoglun & Hollandin artikkeli on hieman Hardingia uudempi, mutta silläkin on ikää jo kymmenen vuotta. Siinä käyty keskustelu kokemuksen merkityksestä on kuitenkin edelleen keskeinen feministisessä tutkimuksessa. Voimme päivittää artikkelin keskusteluja sitten intensiiviosuudella.
Pohdi jälleen yhtä tai kahta seuraavista kysymyksistä lukemasi artikkelin pohjalta:
- Miksi kokemus on ollut niin keskeinen lähtökohta feministisessä tutkimuksessa?
- Mitä ongelmia kokemuksen ottamisessa lähtökohdaksi tulee vastaan?
- Mitä kokemus siis on?
- Kokemuksellisen/henkilökohtaisen ja teoreettisen suhde?
- Mitä tarkoittaa kokemuksen vakavasti ottaminen?
- Minkälainen on tai voisi olla feministinen tietävä subjekti?
Lisäksi toivon kaikkien tuumivan seuraavaa kysymystä:
- Kuinka itse olet ajatellut kokemuksen omassa tutkielmassasi/opinnäytteessäsi/ ylipäänsä ajattelussasi? Olisiko sinun syytä problematisoida näkemystäsi kokemuksesta?
Dead line tällekin keskustelulle on pe 27.3. Ja jälleen kommentoikaa komennolla "Uusi teksti" ja laittakaa oma nimenne myös otsikkoriville, kiitos!
Ramazanoglun & Hollandin artikkeli on hieman Hardingia uudempi, mutta silläkin on ikää jo kymmenen vuotta. Siinä käyty keskustelu kokemuksen merkityksestä on kuitenkin edelleen keskeinen feministisessä tutkimuksessa. Voimme päivittää artikkelin keskusteluja sitten intensiiviosuudella.
Pohdi jälleen yhtä tai kahta seuraavista kysymyksistä lukemasi artikkelin pohjalta:
- Miksi kokemus on ollut niin keskeinen lähtökohta feministisessä tutkimuksessa?
- Mitä ongelmia kokemuksen ottamisessa lähtökohdaksi tulee vastaan?
- Mitä kokemus siis on?
- Kokemuksellisen/henkilökohtaisen ja teoreettisen suhde?
- Mitä tarkoittaa kokemuksen vakavasti ottaminen?
- Minkälainen on tai voisi olla feministinen tietävä subjekti?
Lisäksi toivon kaikkien tuumivan seuraavaa kysymystä:
- Kuinka itse olet ajatellut kokemuksen omassa tutkielmassasi/opinnäytteessäsi/ ylipäänsä ajattelussasi? Olisiko sinun syytä problematisoida näkemystäsi kokemuksesta?
Dead line tällekin keskustelulle on pe 27.3. Ja jälleen kommentoikaa komennolla "Uusi teksti" ja laittakaa oma nimenne myös otsikkoriville, kiitos!
Hardingin artikkelista keskustelua
Harding, Sandra (1987) “The method question.” Hypatia 2 (3), 19–35.
Luettuasi Hardingin artikkelin pohdi seuraavia kysymyksiä. Käsittele blogikommentissasi yhtä tai kahta. Voit kertoa myös, mitä ajatuksia/ kysymyksiä/ vastaväitteitä artikkeli herätti ja mistä haluaisit sen pohjalta kurssilla keskusteltavan.
- Oletko ajatellut, että on olemassa tai voisi tai pitäisi olla erityinen feministinen metodi? Mikä se mielestäsi olisi? Miksi se olisi feminisisempi kuin jokin muu? Entä mikä olisi mielestäsi ei-feministinen metodi?
- Hardingin artikkeli on julkaistu jo 20 vuotta sitten. Ovatko siinä esitetyt kysymykset mielestäsi edelleen ajankohtaisia yleisesti, entä oman tieteenalasi tai tutkielmasi kannalta? Millä tavoin? Miksi ei?
- Harding lainaa (sivulla 22) sosiologin esittämää väitettä, jonka mukaan sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa on vain kolme metodia: (1) sen kuunteleminen, mitä ihmiset sanovat (joko vastauksina kysymyksiin tai spontaanisti), (2) heidän tekemistensä havainnointi (joko yksilötasolla tai kollektiivisesti; laboratorio-olosuhteissa tai kentällä) sekä (3) historiallinen tutkimus. Mitä ajattelet tästä? Perustele lyhyesti.
- Hardingin keskeinen väite on, että ei ole olemassa erityistä feminististä metodia. Onko se hyvä vai huono asia feministisen tutkimuksen kannalta. Miksi?
- Mistä Harding kritisoi ”tieteellistä metodia”?
- Mitä Harding tarkoittaa sanoessaan, että feministisessä tutkimuksessa on kyse yhtä aikaa sekä enemmästä että vähemmästä kuin vain uusista tutkimusmetodeista (s. 24)? Mitä hän ajattelee perinteisten tutkimusmenetelmien käytöstä feministisessä tutkimuksessa?
- Harding korostaa sukupuolen kriittistä tarkastelua, naisten kokemusten ottamista tutkimuksen lähtökohdaksi tai evidenssiksi sekä sukupuolisensitiivistä itsereflektiota. Kuinka nämä toteutuvat omassa tutkielmassasi?
- Edellä mainitut kolme kohtaa ovat Hardingin mielestä feministiselle tutkimukselle ominaisina tai ne on otettu feministisessä tutkimuksessa erityisen hyvin huomioon. Tämä liittyy hänen mielestään feminismin poliittisyyteen ja moraalisuuteen. Miten ymmärrät tämän suhteen?
Pohdimme Hardingin tematiikkaan liittyen kurssin intensiiviosuudella mm. teorian, epistemologian, metodologian ja metodien suhdetta sekä feministisiä epistemologioita (tieto-oppeja). Kuten Harding mielestäni artikkelissaan osoittaa, käsityksillämme näistä on vaikutuksia tutkimuksen tekemisen käytäntöihin. Kysymykset teoriasta, epistemologiasta ja metodologiasta eivät ole irrallisia valituista materiaalinkeruu- ja analyysimenetelmistä. Siksi niitä on tärkeää pohtia suhteessa omaan tutkimusaiheeseen ja koko tutkimusprosessin ajan. Niistä tietoiseksi tuleminen on yksi tämän kurssin tavoitteista.
Aikaa tälle tehtävälle on varattu ensi viikko maanantaista perjantaihin, siis 23.-27.3. Odotan innolla näkemyksiänne :) Kirjatkaa ne mieluiten uusina teksteinä ja laittakaa otsikkoon myös oma nimenne esimerkiksi tyyliin "Tuija Hardingista".
Luettuasi Hardingin artikkelin pohdi seuraavia kysymyksiä. Käsittele blogikommentissasi yhtä tai kahta. Voit kertoa myös, mitä ajatuksia/ kysymyksiä/ vastaväitteitä artikkeli herätti ja mistä haluaisit sen pohjalta kurssilla keskusteltavan.
- Oletko ajatellut, että on olemassa tai voisi tai pitäisi olla erityinen feministinen metodi? Mikä se mielestäsi olisi? Miksi se olisi feminisisempi kuin jokin muu? Entä mikä olisi mielestäsi ei-feministinen metodi?
- Hardingin artikkeli on julkaistu jo 20 vuotta sitten. Ovatko siinä esitetyt kysymykset mielestäsi edelleen ajankohtaisia yleisesti, entä oman tieteenalasi tai tutkielmasi kannalta? Millä tavoin? Miksi ei?
- Harding lainaa (sivulla 22) sosiologin esittämää väitettä, jonka mukaan sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa on vain kolme metodia: (1) sen kuunteleminen, mitä ihmiset sanovat (joko vastauksina kysymyksiin tai spontaanisti), (2) heidän tekemistensä havainnointi (joko yksilötasolla tai kollektiivisesti; laboratorio-olosuhteissa tai kentällä) sekä (3) historiallinen tutkimus. Mitä ajattelet tästä? Perustele lyhyesti.
- Hardingin keskeinen väite on, että ei ole olemassa erityistä feminististä metodia. Onko se hyvä vai huono asia feministisen tutkimuksen kannalta. Miksi?
- Mistä Harding kritisoi ”tieteellistä metodia”?
- Mitä Harding tarkoittaa sanoessaan, että feministisessä tutkimuksessa on kyse yhtä aikaa sekä enemmästä että vähemmästä kuin vain uusista tutkimusmetodeista (s. 24)? Mitä hän ajattelee perinteisten tutkimusmenetelmien käytöstä feministisessä tutkimuksessa?
- Harding korostaa sukupuolen kriittistä tarkastelua, naisten kokemusten ottamista tutkimuksen lähtökohdaksi tai evidenssiksi sekä sukupuolisensitiivistä itsereflektiota. Kuinka nämä toteutuvat omassa tutkielmassasi?
- Edellä mainitut kolme kohtaa ovat Hardingin mielestä feministiselle tutkimukselle ominaisina tai ne on otettu feministisessä tutkimuksessa erityisen hyvin huomioon. Tämä liittyy hänen mielestään feminismin poliittisyyteen ja moraalisuuteen. Miten ymmärrät tämän suhteen?
Pohdimme Hardingin tematiikkaan liittyen kurssin intensiiviosuudella mm. teorian, epistemologian, metodologian ja metodien suhdetta sekä feministisiä epistemologioita (tieto-oppeja). Kuten Harding mielestäni artikkelissaan osoittaa, käsityksillämme näistä on vaikutuksia tutkimuksen tekemisen käytäntöihin. Kysymykset teoriasta, epistemologiasta ja metodologiasta eivät ole irrallisia valituista materiaalinkeruu- ja analyysimenetelmistä. Siksi niitä on tärkeää pohtia suhteessa omaan tutkimusaiheeseen ja koko tutkimusprosessin ajan. Niistä tietoiseksi tuleminen on yksi tämän kurssin tavoitteista.
Aikaa tälle tehtävälle on varattu ensi viikko maanantaista perjantaihin, siis 23.-27.3. Odotan innolla näkemyksiänne :) Kirjatkaa ne mieluiten uusina teksteinä ja laittakaa otsikkoon myös oma nimenne esimerkiksi tyyliin "Tuija Hardingista".
Tilaa:
Kommentit (Atom)